
Huostaanottovideot kuvannut isä ja nettiin ladannut tukihenkilö poliisikuulusteluihin
Suomalaisia kuohuttaneet oululaisten kaksospoikien huostaanottovideot ovat aiheuttaneet toimenpiteitä viranomaisilta. Tilanteet kuvannut lasten isä ja videot nettiin ladannut tukihenkilö on kutsuttu poliisikuulusteluihin Oulun poliisilaitokselle.
Ensimmäinen yleistä kuohuntaa aiheuttanut kaksopoikien huostaanottovideo löytyy täältä. Toinen, aikaisemmin kuvattu yhden kaksospojan nouto takaisin sijaishuoltoon löytyy täältä.
Videot julkaisseen perheen tukihenkilönä vapaaehtoisesti toimineen Tuomas Pellonperän mukaan videoiden levittäminen yritetään lopettaa muuttamalla ne esitutkintamateriaaliksi.
Onko kotona kuvatun videon levittäminen rikos?
Myrskyn silmässä olevan perheen lakimies Yrjö Paukkunen julkaisi lauantaina rikosepäilyä koskien seuraavan julkisuuteen tarkoitetun tiedotteen:
Viime päivinä valtakunnallista kohua aiheutaneen, oululaisten kaksospoikien videoitu ’huostaanottotapaus’ on aiheuttanut monenlaisia kysymyksiä. Viimeksi olen kuullut, että videon julkaisijaa vastaan olisi tekeillä tutkintapyyntö. En kyllä käsitä mistä siihen joku kuvittelevansa jonkun rikoksen tunnusmerkit täyttävät perusteet.
Videointi on tapahtunut kotona, kotirauhan suojaamassa paikassa, jossa oikeus videoimiseen on tietenkin talon asukkailla. Myös pihalla tapahtunut videointi voidaan katsoa samaan oikeuteen liittyväksi.
Videon levittäminen facebookissa nyt käsillä olevassa tapauksessa ei ole Rikoslain 24. luvun 6§:n tarkoittamaa salakatselua, eikä se täytä Rikoslain 24. luvun 8§:n tarkoittamaa yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä, eikä 9§:n tarkoittamaa kunnianloukkausta.
Lisäksi Rikoslain tulkinta rajaa julkiset tehtävät em. pykälien tunnusmerkkien ulkopuolelle. Silloin kun julkisessa virassa ta tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivaa arvioidaan kyseisten pykälien tulkinnassa, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainutussa tehtävässä, ja jos (tässä tapauksessa videon) esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi, ei tekoa voida arvioida yksityisyyden suojan perusteella.
Tässä tapauksessa kyse on valtakunnallisesti erittäin merkittävästä asiasta ja sen arvioinnista, joten kuvaaminen ja sen levittäminen facebookissa ym. on ollut mielestäni erittäin tarpeellista kyseisen asian käsittelemiseksi.
Lähde: Verkkomedia.org
[button1 url=https://metropoli.dev.kingmuffin.com/kilpailut/shoppaile-anun-kanssa-tallinnassa-tama-kilpailu-vain-naisille]VOITA SHOPPAILUMATKA ANU SAAGIMIN KANSSA TALLINNAAN![/button1]
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle