Ilosaarirockin paluuliikenteessä huolestuttavan paljon rattijuoppoja
Joensuussa viikonloppuna juhlittu Ilosaarirock on aiheuttanut ikävän lieveilmiön, liikenteessä on tavattu poikkeuksellisen paljon rattijuoppoja.
Liikkuvan poliisin Joensuun toimipaikka, yhdessä Kuopion yksikön kanssa, suoritti rattijuopumusvalvontaa Ilosaarirockista lähtevälle liikenteelle maanantaina 16.7.2012.
Moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajia puhallutettiin yhteensä 3175 kpl. Valvonnassa narahti aamusta iltapäivään suoritetuissa puhallutuksissa yhteensä n. 18–20 autoilijaa. Monelle autoilijalle oli kyseessä krapulassa-ajosta.
Ajokunnon tarkistamiseen oli mahdollisuus
Autoilijoille oli järjestetty ilmainen puhalluspiste Torikadulla sijaitsevan poliisiaseman edustalla. Tämän lisäksi autoilijat ja autoilemaan aikoneet saivat tarkistaa ajokuntonsa Linnunlahdentiellä, leirintäalueen lähistöllä. Näiden lisäksi festivaalialueella oli mahdollista puhaltaa alkometriin järjestäjien toimesta. Näissä tarkistuspisteissä kävikin useita kymmeniä tarkistamassa ajokuntoaan. Tämän enempää tuskin poliisi tai järjestäjät voivat festivaalikansaa palvella tässä asiassa. Kuitenkin humalassa ajaneiden määrä on huolestuttavan suuri.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa