Vapaaottelija sai elinkautisen pornotähti-exän pahoinpitelystä
Vapaaottelija War Machine, oikealta nimeltään Jon Koppenhaver, tuomittiin entisen tyttöystävänsä Christy Mackin pahoinpitelystä elinkautiseen vankeuteen. Miehellä on mahdollisuus anoa ehdonalaista 36 vuoden kuluttua.
Tilanne sai alkunsa, kun Koppenhaver yllätti ex-tyttöystävänsä toisen miehen seurassa elokuussa 2014. Vapaaottelija sai syytteen sekä Mackin että tämän seurassa olleen miehen pahoinpitelystä.
– Hän alkoi hakata ystävääni sanomatta sanaakaan. Kun hän lopetti, hän käski ystäväni lähteä ja kävi minun kimppuuni. Hän pakotti minut riisuutumaan ja menemään suihkuun hänen katsoessa vierestä. Sitten hän hakkasi kasvoni, Mack muistele pahoinpitelyä.
Pahoinpitelyn seurauksena Mack sai lukuisia murtuneita luita muun muassa kasvoihinsa. Lisäksi mies teki naiselle seksuaalista väkivaltaa.
Koppenhaverin asianajajan mukaan ottelu-uran aiheuttaman aivovammat sekä steroidit aiheuttivat raivokohtauksen. Vapaaottelija katui tekoaan syvästi, ja muutama kuukausi pidätyksen jälkeen hän yritti hirttäytyä sellissään. Sittemmin mies on asianajajansa mukaan tullut uskoon. Tuomion jälkeen Koppenhaver julisti Twitter-viesteissä toivovansa, että ex-tyttöystävä voi jonain päivänä antaa teon hänelle anteeksi.
Videolla Christy Mack kertoo tuntemuksiaan ennen tuomiota.
Lähde: Radar Online
LUE MYÖS:
- Danny täytti vuosia – Helmin käytös ihmetyttää
- Sara Sieppi ja Pyry-rakas: Synttäriökyilyä
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”