Skandaaliin päättyneen Fyre-festivaalin tuomittu järjestäjä anoo vapautusta vankilasta – vetoaa koronaan
Katastrofiin päättyneen Fyre-festivaalin järjestäjä Billy McFarland, 28, on pyytänyt ennenaikaista vapautumista vankilasta. Astmansa takia iskiryhmään kuuluva McFarland anoo ennenaikaista vapauttamista koronavirustilanteen vuoksi.
McFarland tuomittiin kahdesta petoksesta kuudeksi vuodeksi vankeuteen vuonna 2018. Vankilassa, jossa McFarland istuu tuomiotaan on kuollut kolme ihmistä koronavirukseen.
Valtavalla somekampanjalla aikanaan markkinoitu Fyre-festivaali oli tarkoitus järjestää huumelordi Pablo Escobarin entisellä yksityissaarella Bahamalla vuonna 2017. Esiintyjiksi luksustapahtumaan oli buukattu muun muassa Blink-182, Migos ja Disclosure. Festivaalin markkinointivideolla poseerasi somemaailman kuumimpia tähtiä, kuten Kendall Jenner, Bella Hadid ja Emily Ratajkowski.
Tuhannet ihmiset olivat pulittaneet lipuista suuria summia ja odottivat vuosisadan bileitä. Todellisuus perillä oli kuitenkin aivan jotain muuta.
Huvilamajoituksen sijaan juhlijoille oli pystytetty telttoja, ja kaikki muutkin järjestelyt olivat kesken. Tapahtumapaikalla ei ollut ruokaa eikä juotavaa tarjolla ja lisäksi saarella nousi hirmumyrsky. Videot painajaismaiselta festivaalilta lähtivät nopeasti leviämään sosiaalisessa mediassa ja aiheuttivat valtavan kohun.
Tapahtumasta on tehty kaksi dokumenttia, Netflixin Fyre: The Greatest Party That Never Happened ja Hulun Fyre Fraud.
Näet Netflix-dokumentin trailerin alta.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat