Jääkiekkolegenda Esa Tikkasta epäillään törkeästä veropetoksesta
Jääkiekkolegenda Esa Tikkanen on tällä hetkellä tutkinnan alla veropetoksen johdosta. Tikkanen kuitenkin kiistää syytteet.
Veropetokset juontavat juurensa, kun Tikkanen työskenteli kansainväliselle vedonlyöntiyhtiölle. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt Tikkasen omaisuutta vakuustakavarikkoon yli 168 000 euron edestä.
Tikkasen epäillään jättäneen veroja maksamatta hänen toimiessaan vedonlyöntiyhtiön markkinointihahmona.
Tikkasen asianajaja Paul Perovuo kertoo Iltalehden haastattelussa, että kyseessä on pikemminkin vahinko kuin tahallisesti verojen maksamatta jättäminen.
– Tikkanen kiistää syyllistyneensä rikokseen, mutta väärinymmärryksistä johtuen hänelle on syntynyt mitä ilmeisimmin verovelkaa valtiolle, Perovuo valottaa.
– Hän on ollut ammatiltaan jääkiekkoilija ja saanut aikanaan tuloa samalla lailla ulkomailla tekemästään työstä. Hän ei ole ymmärtänyt, että siitä ei ole maksettu veroja, asianajaja jatkaa.
Lue myös:
Kansainvälinen jääkiekkoliitto taipui! Valko-Venäjältä riistettiin MM-kisaisännyys
MTV: Jääkiekkotähti avoimena alkoholiongelmistaan – ”Romahdin ja itkin olohuoneen lattialla”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!