Jääkiekon olympiajoukkue on julkaistu – Saku Koivu puuttuu!
Suomen jääkiekon olympiajoukkue on juuri julkaistu. Julkaisutilaisuudessa puhuneen maajoukkueen päävalmentajan Erkka Westerlundin mukaan valinnat tehtiin joukkupelin ja yhteistyön, sekä itseensä likoon laittamisen pohjalta. Westerlundin mukaan puolustajien valinta oli prosessina vaikein.
Suurimpana yllätyksenä tuli Saku Koivun puuttuminen joukkueesta. Hänet oli jo periaatteessa valittu joukkueeseen, mutta Westerlund sai muutama päivä sitten Sakulta soiton ja kirjallisen viestin, jonka mukaan aivotärähdyksestä johtuva viiden viikon poissaolo peleistä ja siitä johtuva lähes mitätön harjoittelun määrä ei anna hänelle mahdollisuutta pelata maailman parhaimmistoa vastaan olympialaisissa, vaikka se hänen suuri unelmansa onkin. Ääni väristen Westerlund luki Sakun viestin ja sanoi että Koivun tilalle valittu Aleksander Barkov ei pysty korvaamaan Sakua, mutta on positiivista että hänet pystyttiin näin valitsemaan joukkueeseen.
MTV Sportin asiantuntija Juhani Tamminen ei hyväksynyt Saku Koivun syitä jäädä pois joukkueesta ja ihmetteli suuresti Sakun päätöstä. Tamminen on katsellut Sakun pelejä viime päivinä ja hän on Tammisen mukaan täysissä voimissa tekemässä ratkaisuja yhdessä maailman kärkijoukkueista. Tamminen ei ”ostanut” Sakun selitystä joukkueesta poisjäämiseen.
Sothsissa kultaa metsästävät seuraavat pelaajat, julkaisujärjestyksessä :
Maalivahdit:
40 Tuukka Rask
31 Antti Niemi
32 Kari Lehtonen
Puolustajat:
38 Juuso Hietanen
5 Lasse Kukkonen
18 Sami Lepistö
3 Olli Määttä
6 Sami Salo
44 Kimmo Timonen
45 Sami Vatanen
4 Ossi Väänänen
Hyökkääjät:
50 Juhamatti Aaltonen
51 Valtteri Filppula
64 Mikael Granlund
12 Olli Jokinen
36 Jussi Jokinen
41 Antti Pihlström
9 Mikko Koivu
71 Leo Komarov
27 Petri Kontiola
28 Lauri Korpikoski
21 Jori Lehterä
15 Tuomo Ruutu
8 Selänne
16 Aleksander Barkov
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta