Jarkko Niemisen areenakeikan liput myytiin loppuun viidessä tunnissa!
Marraskuun alussa järjestettävän Jarkko Niemisen The Final Night -tapahtuman lipunmyynti käynnistyi tänään aamulla vilkkaana. Vaikka järjestäjä varautui kysyntään lisäpaikoilla, yllätti todellinen katsojaryntäys täysin, ja noin 12 000-paikkainen Hartwall Arena myytiin samana päivänä loppuun.
Jarkko Niemisen The Final Night -tapahtuman lipunmyynti käynnistyi torstaina klo 9 Lippu.fi:ssä. Järjestäjä varautui ennen myynnin aloitusta kovaan kysyntään lisäpaikoilla, jotka avattiinkin myyntiin jo ensimmäisen 15 minuutin jälkeen.
– Vaikka odotimme kovaa kysyntää lipuille, tällaiseen ryntäykseen emme silti osanneet varautua, kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Riku Riihilahti. Hartwall
Arenan koko katsomokapasiteetti vapautettiin myöhemmin myyntiin, ja tapahtuma myytiin loppuun viidessä tunnissa.
– Lippujen kysynnän perusteella Jarkko olisi saanut Arenan täyteen kaksi iltaa peräkkäin, kuten huippusuositut artistit. Jäähyväisiä ei vissiin voi viettää kahdesti peräkkäin, Riihilahti sanoo.
The Final Night -tapahtuman tuotot ohjataan lyhentämättömänä Jarkko Nieminen Tennisakatemialle. ”Nyt Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja saa aktiiviurallensa arvoisen päätöksen ja suomalaisen tenniksen tulevaisuuden toivot hienon avustuksen”, Riihilahti jatkaa. ”Parempaa ei voisi toivoa.” Marraskuussa Hartwall Arenalla järjestettävässä ottelussa nähdään Jarkko Niemisen kaksinpeli yhtä tennishistorian suurinta pelaajaa Roger Federeriä vastaan. Lisäksi luvassa on ainutlaatuinen nelinpeliottelu, jossa Niemisen ja Federerin pareiksi kentälle asettuvat jääkiekkolegendat Teemu Selänne ja Peter Forsberg.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nanna Karalahti haastoi Jere Karalahden oikeuteen
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kerttu Rissanen joutui tekemään rankan päätöksen: ”Morkkis ja huono omatunto”
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Nanna Karalahti haastoi Jere Karalahden oikeuteen