
Jokereille täpärä pettymys Pietarissa
Suomen ainoa KHL-joukkue Jokerit oli lähellä hakea täydet pisteet Pietarista, mutta SKA vei tasaisen kamppailun voiton lopulta rankkareissa eilen sunnuntaina. Tuloksena oli yksi piste ja Jokereiden slähes varma ijoittuminen neljänneksi läntisessä konferenssissa.
Pietarissa alkuseremoniat olivat komeaa katseltavaa ja antoivat jännittävälle kamppailulle hyvän lähtölaukauksen. Suomesta paikan päälle oli saapunut useita satoja kannattajia, ja Maamme-laulu raikuikin komeasti Jääpalatsissa.
Jokerit sai otteluun hyvän alun, mutta SKA oli avauserässä hallitsevampi osapuoli. Huomion arvoista oli kotijoukkueen laukaushanakkuus, sillä pienistäkin kulmista vedot lähtivät empimättä. Henrik Karlsson torjui ensimmäisessä erässä 15 kertaa.
Kerran ruotsalaisvahti joutui antautumaan, kun puolustaja Roman Rukavishnikovin siniviivalaukaus painui ruuhkan takaa verkkoon. Pietarilaisten kenties paras osa oli Vadim Shipatshjovin ketju, joka järjesteli vetopaikan Rukavishnikoville.
Pientä hermostuneisuutta Jokereiden otteissa oli havaittavissa, sillä omalla alueella tuli ensimmäisessä ja toisessa erässä pari vaarallista kiekonmenetystä. Niistä SKA ei kuitenkaan päässyt iskemään hyvän reagoinnin ja Karlssonin torjuntojen ansiosta.
Toiseen erään Jokerit sai pakettiaan paremmin kasaan ja myös SKA-maalissa pelannut Mikko Koskinen joutui töihin. LOKOMO-ketju järjesteli vaarallisimmat tilanteet vieraiden osalta. Steve Moses ja Petr Koukal eivät kuitenkaan saaneet viimeistelyä aivan kohdilleen.
Tasoitus syntyi erän puolivälin jälkeen ottelun ensimmäisen ylivoimapelin aikana. Koukal voitti aloituksen, Moses ja Linus Omark järjestelivät vetopaikan Ville Lajuselle, joka juhlisti paluuotteluaan kauden kolmannella maalillaan. Siniviivaveto painui Koskisen selän taakse hieman lepattaen – mutta kuitenkin. Lajunen ehti olla pari viikkoa sivussa peleistä loukkaantumisen vuoksi.
Toisen erän loppu oli hienokseltaan SKA:n hallintaa, kun kotijoukkue lähti hyökkäämään voimakkaammin. Jokerit puolusti hyvin ja sai myös mahdollisuuksia vastaiskuihin. Ne eivät kuitenkaan johtaneet maaleihin.
Kolmannen erän alussa ja puolivälissä Jokerit joutui alivoimalle, kun Koukal ja Semir Ben-Amor istuivat kakkoset. Vieraiden pelaaminen miesvajaalla oli esimerkillistä, sillä SKA ei saanut kunnollisia paikkoja luotua. Kiekon eteen mentiin ja myös purut olivat varmoja.
Pelin tärkeys näkyi molempien joukkueiden otteissa läpi illan. Puolustuspeli oli kummallakin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, joten maalipaikat olivat kortilla molemmissa päissä. Tässä mielessä ei ollut suuri yllätys, että kamppailussa mentiin lopulta jatkoajalle ja voittomaalikilpailuun.
Rankkareissa SKA oli terävämpi. Ilja Kovaltshuk ja Pjotr Hohrjakov tekivät maalit, eikä Jokerit onnistunut ohittamaan Koskista. Näin SKA otti kaksi pistettä ja kasvatti eron Jokereihin kahdeksaan sarjataulukossa.
Jokerit pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, kun vieraskiertue jatkuu Mytishtshissä Moskovan liepeillä. Vastassa on Atlant, joka taistelee edelleen pudotuspelipaikasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa