Jokerit vaihtaa valmentajaa – Westerlundin tilalle kova luu
Jokereiden päävalmentajan Erkka Westerlundin sopimus päättyy kuluvaan kauteen, eikä pestiä jatketa sen jälkeen. Westerlund siirtyi Jokereiden KHL-joukkueen valmentajaksi viime kaudeksi kahden vuoden sopimuksella. Projekti päättyy kuluvaan kauteen, joka on alkanut Jokereiden osalta mainiosti, sillä joukkue on läntisen konferenssin kärjessä neljän pelatun kierroksen jälkeen.
Seuraava valmentaja on nyt valittu ja sopimus allekirjoitettu. Jokereiden päävalmentajana kausilla 2016-18 on Jukka Jalonen.
– Haluamme jatkaa Jokereissa vahvan suomalaisen valmennuksen linjalla ja oli tärkeää saada kokenut sekä menestynyt valmentaja jatkamaan tätä putkea, kertoo Jokereiden GM Jari Kurri.
– Jalonen on rutinoitunut ja meritoitunut tekijä, joka on työskennellyt kansainvälisesti kovissa paikoissa niin maajoukkueessa kuin KHL:ssä. Hän on voittanut MM- ja SM-kultaa sekä tuntee KHL:n vaatimukset erinomaisesti, Kurri jatkaa.
-Teimme kahden vuoden sopimuksen ja pidämme siitä kiinni. Kaikki fokus on tässä kaudessa, jolle olemme asettaneet kovat tavoitteet. Jatkamme työntekoa niitä tavoitteita kohti, Westerlund totesi.
Jalonen, 52, on valmentanut urallaan huipputasolla niin SM-liigassa, Suomen maajoukkueessa kuin KHL:ssä. Hän voitti SM-kultaa HPK:n peräsimessä kaudella 2005-06 Hämeenlinnalaisseurassa hän saavutti myös pronssia neljänä keväänä (2002, -03, -05 ja -07).
Jalonen toimi Leijonien päävalmentajana kaikkiaan viidellä kaudella 2008-13 välisenä aikana. Hän johdatti Leijonat MM-kultaan 2011 sekä vuotta aiemmin olympiapronssille Vancouverissa. Maajoukkueen apuvalmentajana Jalonen voitti MM-pronssia keväällä 2008.
Viimeisimmässä seuravalmennuspestissään Jalonen työskenteli SKA Pietarin päävalmentajana. Hänet nimettiin tehtävään kesken kauden 2012-13 ja työ jatkui aina seuraavan kauden loppuun asti. Ensimmäisenä keväänä SKA eteni läntisen konferenssin finaaleihin, toisena välieriin.
Tällä hetkellä Jalonen työskentelee Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana. Edessä ovat kotikisat Helsingissä, jossa Jalonen luotsaa Pikkuleijonia joulu-tammikuussa Hartwall Arenassa.
– Jokerit on loistava mahdollisuus päästä takaisin huippuseuravalmennuksen pariin. Kyseessä on paras suomalainen seurajoukkue ja paras eurooppalainen sarja. Valmentajana ei voi muuta toivoa, Jalonen perustelee ratkaisuaan tulla Jokereihin.
– Nyt fokus on kuitenkin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa ja MM-kisoihin valmistautumisessa. Tietysti pystymme taustalla myös rakentamaan tulevaa kautta Jari Kurrin ja Janne Vuorisen kanssa. Tärkeintä on kuitenkin omalta osaltani nyt työ Pikkuleijonissa, Jalonen toteaa.
Jokerit esittelee Jukka Jalosen seuran uutena päävalmentajana medialle vasta kauden 2015-16 jälkeen. Vaikka sopimus julkaistiin jo nyt, seura ei kommentoi aihetta ennen kauden päättymistä ja pitää kaiken keskittymisen tämän kauden joukkueessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Kasinorakastajan blogi: Mitäpä jos valtio myisi Veikkauksen?
- Huoli kasvaa Norjassa: Mette-Marit kiidätettiin sairaalaan happiviiksissä
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”