Suomen pelaajat Tshekissä pelattaviin jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuihin on valittu. Joukkue koostuu kokemuksesta ja uusista tulokkaista. Todellinen mahtivahvistus saatiin joukkueeseen maanantai-iltana, kun varmistui että NHL:n parhaimmistoon kuuluva maalivahti Pekka Rinne tulee Suomen ykkösvahdiksi. Suomen tavoitteena MM-kisoissa on kirkastaa viime vuonna Minskissä saavutettu MM-hopea kullaksi. Edellinen MM-kulta on vuodelta 2011. Sami Lepistö ja Tuomo Ruutu (vas.) juhlivat vuoden 2011 maailmanmestaruutta. Bratislavan kultaisen kevään joukkueesta mukana Leijonien MM-joukkueessa ovat nytkin puolustajat Topi Jaakola, Sami Lepistö ja Anssi Salmela sekä hyökkääjät Juhamatti Aaltonen, Jarkko Immonen, Leo Komarov, Janne Pesonen, Antti Pihlström ja Tuomo Ruutu. Ruutu ja Lepistö toimivat Tshekissä pelattavissa MM-kisoissa Suomen varakapteeneina. Jussi Jokinen on joukkueen kapteeni. Ruutu takaa mitalin? Suomen MM-joukkueen menestynein pelaaja MM-mitalien määrällä mitattuna on 32-vuotias Tuomo Ruutu. Ruutu on pelannut aiemmin neljissä MM-kisoissa, ja on palannut joka kerran kotiin mitali kaulassa. Vuoden 2011 MM-kullan lisäksi Ruudun mitalikaapista löytyy myös yksi MM-hopea ja kaksi pronssia. Tuomo Ruutuun on voinut Leijonissa luottaa. Tuomo Ruutu on ollut takuuvarma mitalisti myös muissa arvokisoissa. Vuosien 2010 ja 2014 olympialaiset tuottivat pronssia ja vuoden 2004 World Cup hopeaa. Ruudun jälkeen Leijonien MM-joukkueen pelaajista toiseksi eniten MM-mitaleja on rohmunnut Tuukka Mäntylä, jolla on kaksi MM-hopeaa ja yksi pronssi. Kahden MM-mitalin miehiä ovat Jarkko Immonen (1-1-0), Leo Komarov (1-1-0), Sami Lepistö (1-0-1), Antti Pihlström (1-0-1), Anssi Salmela (1-0-1), Petri Kontiola (0-2-0) ja Jussi Jokinen (0-0-2). Miesten maailmanmestaruudesta pelataan Tshekin Prahassa ja Ostravassa 1. – 17.5.2015. LOHKOJAKO Alkulohko A (Praha): Itävalta Kanada Latvia Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tshekki Alkulohko B (Ostrava): Norja Slovakia Slovenia Suomi Tanska USA Valko-Venäjä Venäjä SUOMEN OTTELUT Alkulohko: Pe 01.05. klo 17:15 Suomi – USA Su 03.05. klo 21:15 Suomi – Tanska Ma 04.05. klo 21:15 Suomi – Norja To 07.05. klo 21:15 Suomi – Slovenia La 09.05. klo 17:15 Suomi – Slovakia Ma 11.05. klo 17:15 Suomi – Valko-Venäjä Ti 12.05. klo 21:15 Suomi – Venäjä SUOMEN MM-KISAJOUKKUE Maalivahdit: Atte Engren Pekka Rinne Juuse Saros Puolustajat: Juuso Hietanen Topi Jaakola Jyrki Jokipakka Sami Lepistö Esa Lindell Tuukka Mäntylä Atte Ohtamaa Anssi Salmela Hyökkääjät: Juhamatti Aaltonen Aleksander Barkov Joonas Donskoi Teemu Hartikainen Juha-Pekka Hytönen Jarkko Immonen Jussi Jokinen Joonas Kemppainen Leo Komarov Petri Kontiola Ossi Louhivaara Harri Pesonen Janne Pesonen Antti Pihlström Tuomo Ruutu KAIKKI OTTELUT JA TV-LÄHETYKSET Pe 01.05. 17:15 Kanada – Latvia A MTV Max 17:15 USA – Suomi B MTV Sport 1 MTV3 21:15 Tshekki – Ruotsi A MTV Sport 1 21:15 Venäjä – Norja B MTV Max La 02.05. 13:15 Sveitsi – Itävalta A MTV Sport 1 13:15 Slovakia – Tanska B MTV Max 17:15 Ranska – Saksa A MTV Max 17:15 V-Venäjä – Slovenia B MTV Sport 1 21:15 Latvia – Tshekki A MTV Sport 1 21:15 Norja – USA B MTV Max Su 03.05. 13:15 Itävalta – Ruotsi A MTV Sport 1 13:15 Venäjä – Slovenia B MTV Max 17:15 Kanada – Saksa A MTV Sport 1 17:15 V-Venäjä – Slovakia B MTV Max 21:15 Ranska – Sveitsi A MTV Max 21:15 Tanska – Suomi B MTV Sport 1 MTV3 Ma 04.05. 17:15 Latvia – Ruotsi A MTV Max 17:15 Venäjä – USA B MTV Sport 1 21:15 Kanada – Tshekki A MTV Max 21:15 Norja – Suomi B MTV Sport 1 MTV3 Ti 05.05. 17:15 Sveitsi – Saksa A MTV Sport 1 17:15 Tanska – V-Venäjä B MTV Max 21:15 Itävalta – Ranska A MTV Max 21:15 Slovakia – Slovenia B MTV Sport 1 Ke 06.05. 17:15 Sveitsi – Latvia A MTV Sport 2 17:15 Venäjä – Tanska B MTV Sport 1 21:15 Ruotsi – Kanada A MTV Sport 1 21:15 Slovakia – Norja B MTV Sport 2 To 07.05. 17:15 Tshekki – Ranska A MTV Max 17:15 USA – V-Venäjä B MTV Sport 1 21:15 Ruotsi – Saksa A MTV Max 21:15 Suomi – Slovenia B MTV Sport 1 MTV3 Pe 08.05. 17:15 Tshekki – Itävalta A MTV Sport 1 17:15 Slovenia – Norja B MTV Max 21:15 Saksa – Latvia A MTV Sport 1 21:15 USA – Tanska B MTV Max La 09.05. 13:15 Ranska – Kanada A MTV Sport 2 13:15 V-Venäjä – Venäjä B MTV Sport 1 17:15 Itävalta – Latvia A MTV Sport 2 17:15 Suomi – Slovakia B MTV Sport 1 MTV3 21:15 Ruotsi – Sveitsi A MTV Sport 1 21:15 Tanska – Norja B MTV Max Su 10.05. 17:15 Saksa – Tshekki A MTV Max 17:15 Slovenia – USA B MTV Sport 1 21:15 Sveitsi – Kanada A MTV Sport 1 21:15 Slovakia – Venäjä B MTV Max Ma 11.05. 17:15 Saksa – Itävalta A MTV Max 17:15 Suomi – V-Venäjä B MTV Sport 1 MTV3 21:15 Ruotsi – Ranska A MTV Sport 1 21:15 Slovenia – Tanska B MTV Max Ti 12.05. 13:15 Kanada – Itävalta A MTV Sport 1 13:15 Norja – V-Venäjä B MTV Max 17:15 Latvia – Ranska A MTV Max 17:15 USA – Slovakia B MTV Sport 1 21:15 Tshekki – Sveitsi A MTV Max 21:15 Suomi – Venäjä B MTV Sport 1 MTV3 To 14.05. 16:15 Puolivälierä 1 (O) MTV Max MTV3* 17:15 Puolivälierä 2 (P) MTV Sport 1 MTV3* 20:15 Puolivälierä 3 (O) MTV Max MTV3* 21:15 Puolivälierä 4 (P) MTV Sport 1 MTV3* * Jos Suomi pelaa La 16.05. 16:15 Välierä 1 (P) MTV Sport 1 MTV3 20:15 Välierä 2 (P) MTV Sport 1 MTV3 Su 17.05. 17:15 Pronssiottelu (P) MTV Sport 1 MTV3 21:45 Loppuottelu (P) MTV Sport 1 MTV3 Jos Tshekki etenee neljännesfinaaleihin, se pelaa ottelunsa Prahassa kello 21:15 alkaen. Jos Tshekki etenee semifinaaleihin, se pelaa ottelunsa kello 16:15. Jos Tshekki ei pelaa semifinaaleissa, alkulohkovaiheen ykkösjoukkue pelaa kello 16:15 alkavassa semifinaali-ottelussa. O = Ostrava P = Praha Lähde: Leijonat.fi Kuvat: YouTube ja HHOF-IIHF Images

LUE MYÖS: