Minskissä täystyrmäys – tänään uusi mahdollisuus
Eilen illalla Minskissä pelatussa Jokereiden kolmannessa playoff-ottelussa kaikki ratkesi jo ottelun toisessa erässä.
Jokerit teki viisi maalia ilman Dinamon vastausta ja meni menojaan. Ylivoimaa oli vaikea selittää, sillä ensimmäinen erä oli ollut todella tasainen. Siinä molemmilla oli ollut muutama paikka, mutta Dinamon romahdusta oli mahdoton ennustaa.- Alku oli tärkeä. Dinamo tuli vahvasti ja tiesimme sen. Yleisön tuki oli kova, eikä omaa ääntä hallissa kuullut, kun 15 000 katsojaa huusi omilleen. Siinä heillä oli kova energia ja oli tärkeää pitää peli ainakin tasoissa, päävalmentaja Erkka Westerlund kertoi.- Toisessa erässä meillä oli kova tehoprosentti. Yli- ja alivoima onnistuivat tärkeissä kohdissa, samoin Henke (Henrik Karlsson) otti isoja koppeja, Westerlund kehui 27 torjuntaa tehnyttä ja nollapelin pitänyttä ruotsalaisvahtia.Toinen erä alkoi Jokereiden kannalta täydellisesti, kun ensimmäinen ylivoimapeli tuotti tulosta. Linus Omark antoi kovan syötön maalinedustalle ja Dinamon omista pelaajista kiekko pomppi Lars Haugenin selän taakse.
Seuraavaa maalia saatiin odottaa kahdeksan minuuttia, kunnes Jokerit pääsi jälleen ylivoimalle. Omark ja Petr Koukal vaihtoivat nopeat syötöt maalin kulmalla, minkä jälkeen ruotsalaisvelho laukoi terävästi 2-0-osuman. Hetkeä myöhemmin Omark hankki illan ensimmäisen syöttöpisteensä alustamalla kauniilla tavalla Tommi Huhtalan maalin. Se oli laitahyökkääjälle toinen yhtä monessa ottelussa.
Huhtalan maalista ehti kulua vain minuutti, kun Juhamatti Aaltonen päätti heittää lusikkansa soppaan. Taituri riisti kiekon hyökkäysalueella ja laukoi nopeasti ensimmäisen maalinsa puolivälieräsarjassa. Tämä riitti Haugenille, joka vaihdettiin Dmitri Miltshakoviin.
Jokerit oli toisessa erässä jatkuvasti vastustajaansa kaksi askelta edellä. Tehohyökkääjä Jonathan Cheechoo istui 2+10-minuuttisen päähän kohdistuneesta taklauksesta ja oli valtaosan ajasta sivussa pelistä. Omark taiteili kiekonriistonsa jälkeen Steve Mosesille paikan ajassa 35.02, eikä amerikkalainen erehtynyt. Mosesille maali oli toinen puolivälieräsarjassa ja lukemat muuttuivat jo 5-0:aan.
Hyökkäyspäässä kentän hahmo oli Linus Omark, joka teki kaksi maalia ja syötti Huhtalan sekä Steve Mosesin osumat. Neljän tehopisteen ilta nosti ruotsalaistähden KHL:n playoffsien pistepörssin kärkipaikalle. Kolmessa ottelussa Omark on koonnut pisteet 2+4=6.
– Linus oli todella kovassa vedossa ja isossa osassa toisen erän tehokkuutta, Westerlund kehaisi. Myös ruotsalaispelaaja itse oli tyytyväinen joukkueen suoritukseen.
– Ensimmäinen erä oli jo hyvä. Teimme pari maalia ja siitä saimme flow’n päälle. Alkoi tuntua, että emme voi hävitä tätä ottelua, Omark totesi.
Kolmas erä oli muodollisuus. Jokerit tappoi muutaman alivoiman ja piti langat käsissään. Kapteeni Niko Kapanen jätti sen väliin ja hänen pelaamisensa ratkeaa huomenna aamujäiden jälkeen. Tilanne voitoissa on nyt 2-1 helsinkiläisille. Ottelusarja jatkuu heti tiistaina neljännellä ottelulla. Viides kamppailu pelataan Helsingissä torstaina. Liput peliin ovat jo myynnissä Lippupisteen sivuilla.
– Se on tätä playoff-elämistä. Tästä tuli yksi kiinnitys ja huomenna on ihan uusi peli, Westerlund sanoi.
– Ajatuksen suuntaaminen seuraavaan peli alkaa heti. Uskomme, että pystymme parantamaan peliämme tässä sarjassa, kun lisää fyysistä kuormaa tulee. Sen puolen haluamme hoitaa hyvin, päävalmentaja kiteytti.
Dinamo Minsk – Jokerit 0-5 (0-0, 0-5, 0-0) (Tilastot KHL.ru)
Voitot Jokereille 2-1. Neljällä voitolla etenee jatkoon.
Tämän illan otteluun Jokerit tekee kaksi muutosta. Riku Helenius pelaa maalissa.
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta