Mykistävässä kunnossa oleva Emma treenaa jopa 17 kertaa viikossa – ”Minulla on hyvät geenit”
Ruotsalainen crossfit-urheilija Emma Tall tunnettu nimi kotimaassaan ja kova tekijä myös kansainvälisillä areenoilla.
28-vuotias jakaa Instagramissa kuvia ja videoita monipuolisista treeneistään. Tall treenaa todella ahkerasti, sillä vapaapäiviä ei ole. Maastavedossa nousee muun muassa 140 kilon sarjoja.
– Teen viitenä päivänä viikossa 2–3 treeniä päivässä. Kahtena päivänä harjoittelen vain kerran, nainen kertoo Expressenille. Tall harrasti aiemmin uintia, mutta palo uutta lajia kohtaan syttyi entisen valmentajan suosituksesta. – Ulkomailla asuessani minulla oli paljon vapaa-aikaa ja testasin lajia. Kaikki tapahtui nopeasti. Jo toisella viikolla aloin harjoitella kaksi kertaa päivässä.
Ihmiset epäilevät joskus Tallin puhtautta. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei ole käyttänyt kiellettyjä aineita lihasmassansa rakentamiseen. – Uskon kommenttien tulevan ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä, että olen harjoitellut vuosia monta tuntia päivässä sekä syönyt ja levännyt optimaalisella tavalla. Minulla on myös hyvät geenit. Naisen tekemisiä seuraa Instagramissa jo 108 000 ihmistä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta

- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”