Ottelun aikana otettu valokuva johti surulliseen tapahtumaan – Tuomari ei uskalla enää palata takaisin kotimaahansa!
Iranilainen shakkituomari Shohreh Bayat hakee turvapaikkaan Isosta-Britanniasta.
Bayat ei uskalla enää palata kotimaahansa tuomaroituaan shakin MM-otteluita Kiinassa. Tapahtumasta otetusta kuvasta näkyy, että hän tuomaroi ilman hijabia, eli hiukset peittävää pääliinaa. Tämän katsottiin olevan protesti Iranin lakeja vastaan ja rangaistuksena rikkomuksesta voi seurata vankeutta tai ruoskaniskuja.
Nainen itse kuitenkin kiistää kaiken.
– Tiesin, että minun täytyy peittää hiukseni, joten tein, kuten monet iranilaisnaiset. Käytin löysää hijabia, koska en usko siihen, Bayat sanoi CNN:lle.
Kuvasta nousi kuitenkin kohu Iranissa. Bayat haki tukea maan shakkiliitolta, joka kuitenkin toivoi, että Bayatista otetut kuvat olisivat asiallisempia. Liitto myös vaati Bayatia kirjoittamaan anteeksipyynnön sosiaalisen median kanaviinsa. Tähän hän ei suostunut ja aikoo nyt jäädä Isoon-Britanniaan.
"Of course I want to meet my family but right now, I don't know what is my situation here”
Iranian chess referee @ShohrehBayat tells @benchurch93 that she still fears punishment after condemnation for not wearing the appropriate headscarf.
cnn.it/2Kgd565
Iranian chess referee @ShohrehBayat tells @benchurch93 that she still fears punishment after condemnation for not wearing the appropriate headscarf.
LUE MYÖS:
- Helena Koivulta avoin ulostulo: ”Elämä on edelleen sekaisin”
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä