Yle: Yllätyspäätös! Teemu Packalén lopettaa uransa vapaaottelijana – ”Järkevämpi lopettaa ajoissa”
Vapaaottelija Teemu Packalén, 34, kertoi Ylelle lopettavansa uransa ammattivapaaottelijana.
– Hanskat lähtee tänään naulaan, eli lopetan ammattivapaaottelijan urani. Olen saavuttanut tunnetasolla lajista kaiken, mitä voin saavuttaa, Packalén kertoo Ylelle.
Packalén on kuulunut vuodesta 2015 vapaaottelun katto-organisaatio UFC:n, mutta on ollut viimeisimmät vuodet ottelutauolla kahden rajun tyrmäystappion jälkeen, joista viimeisin sattui vuonna 2019 Abu Dhabissa.
Ottelutauolla Packalénilla on ollut aikaa kypsytellä päätöstään rauhassa. Hän myöntää, että elämässä on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat vahvistaneet päätöstä lopettaa.
– Mielestäni on järkevämpi lopettaa ajoissa kuin liian myöhään. Loppujen lopuksi nyt hanskojen naulaan laittaminen on aika helppoa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Myös valmentaja Harri Niva on helpottunut Packalénin päätöksestä. Tyrmäykset ja niistä seuranneet päävammat olivat suurimmat syyt uran lopettamiseen.
– Oloni on helpottunut. Riskit alkoivat vaan olla liian kovia, Niva sanoo.
1. marraskuuta Packalénista tuli myös isä, kun hänen puolisonsa Eevi Teittinen synnytti parin tyttären. Packalén myöntää, että ammattiurheilu vaatii todella paljon aikaa eikä hän ole enää valmis riskeeraamaan terveyttään.
– Minulle on tärkeää, että pystyn olemaan läsnä lapselleni, hän sanoo.
Packalén on jo valmistautunut urheilu-uran jälkeiseen elämään ja opiskelee parhaillaan yhteisöpedagogiksi, mutta aikoo myös jatkaa harjoittelua ja valmentamista.
– Urheilun lisäksi haluan tehdä asioita omalla tavallani myös lastensuojelutyön ja sosiaalihuollon parissa ja jättää siihenkin maailmaan jäljen omasta persoonastani, se on tulevaisuuden tavoitteeni.
Lähde: Yle
Lue myös:
Eevi Teittisen ja Teemu Packalénin vauva syntyi – takana pitkä ja raskas synnytys: ”Sääliksi käy”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla