
18-vuotias nainen heräsi koomasta – vastassa oli elämän mullistava yllätys!
Joulukuun alkupuolella 18-vuotias Ebony Stevenson sai jonkinlaisen sairauskohtauksen. Hän oli valitellut kovaa päänsärkyä ja mennyt lepäämään. Nuori englantilaisnainen ei itse muista tapahtumista mitään. Hänen äitinsä on kertonut, että tytär sai kovia kovia kouristuksia ja ryhtyi oksentamaan. Äiti hälytti paikalle ambulanssin.
Sairaalassa kovissa tuskissa ollut Ebony vaivutettiin koomaan. Tutkimuksissa selvisi, että potilas on raskaana ja kyseessä on vakava raskausmyrkytys. Synnytys oli käynnistettävä välittömästi ja Ebonylle tehtiin keisarinleikkaus.
Hänet herätettiin koomasta neljän tunnin kuluttua. Yllätys oli melkoinen, kun käsivarsille annettiin vastasyntynyt tyttövauva. Ebonylla ei ollut mitään tietoa raskaudesta. Hänellä on poikkeuksellisesti kaksi kohtua. Tästä syystä kuukautiset olivat jatkuneet normaalisti, eikä hänen vatsansakaan ollut kasvanut.
Äiti ja tytär joutuivat jäämään sairaalahoitoon parin viikon ajaksi. Nyt molemmat voivat hyvin. Ebony aikoo jatkaa koulunkäyntiä jo helmikuussa. Hänen äitinsä on luvannut hoitaa yllätysvauvaa sillä välin.
Asiasta uutisoi Unilad-sivusto.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025