
Angry Birds kääntyy ulkopeliksi
Tunnetut suomalaiset pelialan kansainväliset toimijat Nelostuote Oy Tactic ja Rovio Entertainment Ltd ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka perusteella Tactic suunnittelee, valmistaa ja markkinoi uutta Angry Birds Outdoor Action-peliä Euroopassa. Peli on tarkoitettu pääasiassa ulkokäyttöön ja sen pelimekaniikka muistuttaa luontevasti alkuperäistä Angry Birds-aplikaatiota.
– ”Valmistamme ja markkinoimme ulko- ja lautapelejä yli 40 maahan ja olemme varsin vahva toimija Euroopan alueella. Niinpä meillä on kaikki eväät saattaa Angry Birds Outdoor Action-peli vahvaan kaupalliseen lentoon”, kertoo Tacticin toimitusjohtaja Markku Heljakka.
– ”Tactic tunnetaan kansainvälisesti suosituista ulko- ja lautapeleistään. Yhteistyö toisen vahvan suomalaisen yrityksen kanssa on jo sinällään hieno asia, mutta meidät vakuutti erityisesti Tacticin näytöt Mölkyn ja muiden ulkopelien kansainvälistäjänä”, toteaa Rovion CMO Peter Vesterbacka.
Angry Birds Outdoor Action-peli esitellään Nürnbergin kansainvälisillä lelu- ja pelialan messuilla helmikuun alussa ja sen odotetaan vetävän siellä puoleensa niin median, kuin alan ammattilaistenkin vahvan mielenkiinnon.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!