Aurinkokuningas sai seitsemänmetrisen patsaan – katso kuvat!
Jääkiekkoleijona #79 Juhani Tamminen: Nyt koko kansa nuoren leijonajoukkueen tueksi!
Jos miehen lempinimi on Aurinkokuningas, hänen täytyy olla patsaan arvoinen. Juhani Tammisen patsas pystytettiin MM-kisatorille vappuna juuri parahiksi ennen Suomen MM-kisa-avausta perjantaina Saksaa vastaan.
– Avauspeli on kaikkien mahdollisuuksien ottelu. Nuori altavastaajajoukkueemme tarvitsee tukea, ja meidän tehtävämme on antaa sitä alusta asti, vetosi Tami koko kansaan vasta pystyyn saadun patsaansa juurella torstaiaamuna.
Jääkiekkoleijona #79:n patsas on massiivinen maamerkki. Majesteettisen hahmon kuninkaallinen oikea käsi pitelee turhaan vaatimattomuuteen syyllistymättä numeroa yksi, joka kohoaa aina 7,30 metrin korkeuteen.
Valmistettu Pietarsaaressa
Patsas piti valmistaa alun perin Ruotsissa, mutta hanke osoittautui sinne liian vaativaksi. Apu löytyi Pietarsaaresta.
– Pohjanmaalla on paljon osaamista, ja jos jotain ei osata, se opetellaan. Tämä oli ainutlaatuinen ja vaativa projekti, mutta siitäkin selvittiin, kertoo patsashankkeen toteuttamisesta vastannut Mika Vacker.
Patsas kuljetettiin Hartwall-areenan pihalle rekalla kolmessa osassa, jotka saumattiin paikalla yhteen. Pohjana on raudoitettu muotti, johon on valettu 2,5 tonnia betonia.
– Pojat ovat tehneet isojakin juttuja, mutta koskaan ei ole tullut mieleenkään, että tällaisen patsaan voi veistää rakennusstyroksista. Aloittaessa ei tiedetty, miten tämä onnistuu, mutta usko oli luja ja lopputulos huikea, hehkuttaa Vacker.
Aurikokuningas – The Sun King –patsas
Sijainti: MM-kisatori, Ilmala, Helsinki
Korkeus: 7,30 metriä
Paino: 200 kiloa + jalusta 2,5 tonnia
Valmistusmateriaali: EPS-stryroksi
Pintakäsittely: Pensselimaalaus
Valmistaja: Mika Vacker Agency Oy, Pietarsaari
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lehti: Miniä syynä Beckhamien perheriitaan
- Kasinorakastajan blogi: Uusi Reactoonz lyö kaikki laudalta
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Robin Packalen on kihloissa!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa
- Iidan ja Archien podcast: tiukkaa arvostelua Mirellasta ja NHL-pelaajista
- Robin Packalen on kihloissa!
- Oho! Eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila viettävät taas aikaa yhdessä
- Helena ja Mikko Koivun oikeudenkäynnistä tihkuu uutta tietoa
- Helena Koivulta avautuminen: ”En näe minkäänlaista aihetta”
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen salainen avoliitto paljastui
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Podcast väittää: Mikko Koivusta liikkeellä jättiuutinen