Eläkeläisrouva vaati rahoja takaisin Espanjan-matkasta, koska hotellissa oli "liikaa espanjalaisia"
Brittiläinen eläkkeellä oleva isoäiti Freda Jackson, 81, valittaa lomansa menneen pilalle Espanjan Benidormissa, koska hotellissa oli ”liikaa espanjalaisia”.
Jacksonin mukaan 2017 toukokuussa tapahtunut kahden viikon loma oli katastrofi alusta lähtien. 61-vuotiaan ystävättärensä kanssa Espanjassa ensimmäistä kertaa lomaillut rouva valittaa, että hotellissa oli liian paljon espanjalaisia lomailijoita, jotka olivat ”töykeitä”. Eräs mies oli kuulemma kerran tönäissyt rouvaa niin, että hän oli melkein kaatunut, eikä ollut pyytänyt anteeksi. Iltaohjelmakin oli kuulemma suunnattu espanjankielisille.
– Mikseivät espanjalaiset voi mennä muualle lomailemaan? nainen ihmettelee.
Hänelle nähtävästi tuli yllätyksenä, että Espanjassa voi kohdata espanjalaisia…
Muutakin valitettavaa Jackson lomastaan löysi. Nainen sanoo pyytäneensä hotellia tasaiselta maalta ja huonetta alakerroksesta. Hotelli oli rinteessä ja heidät oli ensin sijoitettu 14. kerrokseen ja valituksen jälkeen siirretty toiseen kerrokseen.
Jackson teki valituksen naisten 1133 puntaa (1269 euroa) matkaneesta matkasta Thomas Cook -matkatoimistolle, joka tarjosi heille 75 punnan (84 euroa) lahjakorttia. Naiset kieltäytyivät, jonka jälkeen matkatoimisto nosti hyvityksen 566 puntaan (634 euroa). Naiset eivät ole vastanneet tarjoukseen.
Matkatoimisto korostaa, että korvausta ei tarjota siitä, että Espanjassa on espanjalaisia, vaan koska lennon lähtöaikaa oli siirretty ja naiset saivat teknisestä viasta johtuen tiedon muutoksesta vasta 6 päivää ennen lentoa.
Freda Jackson ja hänen ystävänsä ovat nyt siis saamassa reklamaatiostaan hyvitystä, mutta samalla Jackson pääsi ympäri maailman otsikoihin uskomattomasta valituksestaan, että espanjalaisessa hotellissa on espanjalaisia lomalaisia.
(Kuvituskuvassa Benidorm)
Lähde: Lancashire Telegraph
Kuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät