Norlan Carnaval digital coverKajaanilainen bodyfitnesskilpailija Anniina Koivisto haastaa Suomen kirkkaimman latinoartistin, juuri uuden singlensä ”Carnaval” julkaisseen, syntyjään kuubalaisen Norlan El Misionarion Artisti Kuntoon-projektiin. Anniina toimii Norlanin henkilökohtaisena kunto-ohjaana valmistautuen samalla itse elokuun 17. päivä järjestettäviin body fitness sm-karsintoihin Oulussa.
Norlan puolestaan valmistautuu mittavaan keikka-kiertueeseen ympäri Suomen ja kolmannen albuminsa julkaisuun syksyllä 2013. Keikkailu vaatii artistilta kovaa kuntoa. Norlan on pitänyt toisen ”El Bombaso” albumin ja nyt kolmannen syksyllä julkaistavan ”Caribbean KoneXion” albumiensa välillä taukoa 3,5 vuotta keikkaillen Dj:nä ja klubien isäntänä Suomen suurimmissa yökerhoissa omilla yökerhokonsepteillaan, joista tunnetuin on Club Sauna Caliente.
”Dj-hommissa paino on päässyt helpommin nousemaan, kun fyysinen rasitus ei ole artistihommia ja lavaesiintymistä vastaavaa”, kuittaa Norlan. Hän kertoo olevansa valmis haasteesen ja tavoitteena hänellä on saada itsensä huippukuntoon ja nousta myös Suomen listojen kärkeen uudella materiaalillaan tulevalta albumilta.
Norlan solmi alkukeväästä 2013 levytyssopimuksen legendaarisen AXR Music Oy:n kanssa, joka tunnetaan mm. Kari Tapion ja useiden muiden suomalaisten huippuartistien levy-yhtiönä.
Artisti kuntoon- haaste kestää kaksi kuukautta ja sen on määrä alkaa 15.6.2013. Norlanin uudistuvaa ulkomuotoa seurataan projektin aikana. Norlan kirjoittaa ruokapäiväkirjaa ja toteuttaa Anniinan laatimaa kuntosali ja treeniohjelmaa. Tämän projektin aikana kuvataan myös Norlanin uutta musiikkivideota, jossa parivaljakon yhteistyön hedelmää seurataan salilla kuvattavilla osioilla, pilke silmäkulmassa, tottakai.
[button1 url=https://metropoli.dev.kingmuffin.com/kilpailut/shoppaile-anun-kanssa-tallinnassa-tama-kilpailu-vain-naisille]VOITA LUKSUSMATKA JA SHOPPAILURAHAA TALLINNAAN![/button1]