Lontoolainen 71-vuotias nainen suihkutti rikkaruohomyrkkyä naapurinsa kasvoille, luukutti gangsta-räppiä yötä myöten, piti seksiorgoita puutarhassaan sekä ajoi toisen naapurinsa itsemurhan partaalle, kertoo Daily Mail.
72-vuotias isoäiti sai lopulta häädön terrorisoituaan naapurustoa 12 vuoden ajan. Mummo oli myös heittänyt yhden naapurinsa päälle purkillisen maalia ja uhannut tappaa toisen lapset.
Kunta aikoo häätää naisen talostaan. Tämä on tällä hetkellä vankilassa rikottuaan lähestymiskieltoa, mutta osalistui tiistaina oikeuden istuntoon, jossa päätettiin häädöstä. Talo aiotaan lisäksi sulkea. Tällaista toimenpidettä käytetään usein vain huumeluolien kohdalla.
– Toimenpide häätää hänet kotoaan kolmeksi kuukaudeksi. Jos hänen käytöksensä ei siinä ajassa parane, haemme toista kolmen kuukauden jaksoa, kertoi kunnan tiedottaja Danny Brierley lehdelle.
Lähteet: IS, Daily Mail