Kuva: Unsplash Drew Beamer
Hallitus esitti ravintoloiden rajoitusten jatkumista – rajoitteet pysyvät kesäkuun loppuun asti
Hallitus on antanut 4. helmikuuta eduskunnalle lakiesityksen tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Muutoksella jatkettaisiin nykyisiä ravintolarajoituksia kesäkuun loppuun saakka.
Eduskunnalle annetun lakiesityksen sisältö vastaa nykyisiä säännöksiä ja sen tarkoituksena on varmistaa, että voimassa olevan lain mukaiset vähintäänkin nykyiset ravitsemistoiminnan rajoitukset voidaan pitää voimassa nykyisten säännösten päätyttyä helmikuun lopussa.
Ravintoloiden olisi säännösten mukaan noudatettava hygieniaan liittyviä erityisiä vaatimuksia ja huolehdittava asiakkaiden välisen riittävän etäisyyden ylläpitämisestä. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin edelleen säätää ravitsemisliikkeiden aukiolo- ja anniskeluaikaa sekä niiden sisätilojen asiakaspaikkamäärää ja käyttöä koskevia rajoituksia.
Lisäksi ravintoloiden olisi laadittava suunnitelma velvollisuuksien ja rajoitusten noudattamisen tueksi. Toteuttamista koskeva kuvaus ja suurin sallittu asiakasmäärä olisi pidettävä asiakkaiden nähtävillä.
Aluehallintovirastot valvoisivat rajoitusten ja velvollisuuksien noudattamista ja epäkohtien tai puutteiden esiintyessä, ne voisivat määrätä velvoitteita rikkoneen ravintolan välittömästi suljettavaksi enintään yhdeksi kuukaudeksi.
Laissa säädetyt rajoitukset eivät koskisi henkilöstöravintolatoimintaa, ruuan ja juoman noutomyyntiä eivätkä huoltoasemien yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi asiasta tiedotteen sivuillaan.
Lue myös:
IS: Korona kuritti Arttu Wiskarin bisneksiä: ”20 000 euroa vessanpöntöstä alas”
Tuomas Kyrö suivaantui uusista koronarajoitteista: ”Voisiko mitenkään pe**ele toimia järkevämmin?”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!