Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS nosti valmiustasonsa täysvalmiuteen koronavirusepidemian vuoksi, uutisoi STT.

HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen teki asiasta päätöksen maanantaina 23. marraskuuta. Syynä on koronavirustartuntojen lisääntynyt määrä HUSin alueella.

Pääkaupunkiseudun kuntien todettiin viime viikolla olevan epidemian leviämisvaiheessa ja tartuntojen määrän kasvu näkyy yhden-kahden viikon viiveellä.

Koronaviruspotilaiden määrä on lisääntynyt niin HUSin kuin pääkaupunkiseudun kuntienkin sairaaloissa, joissa valmistaudutaan nyt varaamaan lisää vuodeosasto- ja tehohoitopaikkoja. Vastaavasti ei kiireellistä toimintaa joudutaan jo lähiaikoina vähentämään.

– On todella tärkeää, että voimaan tulevia suosituksia ja rajoituksia noudatetaan, jotta epidemian leviäminen saadaan taittumaan. Toistamiseen tänä vuonna olemme HUSin alueella tilanteessa, jossa joudumme sairaaloissamme laajoihin poikkeusjärjestelyihin, Tuominen kertoo tiedotteessa.

Lue myös:

Katso hulvaton video! Janne Katajan koronatesti oli yhtä ulvomista – Aku Hirviniemi vain liikuttui