Huumeita festareilla? YAD keskusteli lähes 2000 ihmisen kanssa!
YAD Youth Against Drugs ry:n vapaaehtoiset nuoret kiersivät viime kesänä kolmellatoista musiikkifestivaalilla keskustelemassa huumeista. Kesän 2012 aikana kirjattiin yhteensä lähes 2000 syntynyttä keskustelua. Lisäksi YAD:n jalkautuvan tiimin (DanceWise –hanke) vapaaehtoiset olivat mukana kolmessa eri elektronisen tanssimusiikin festaritapahtumassa huolehtimassa juhlijoiden turvallisuudesta.
YAD on valtakunnallinen, ehkäisevän huumetyön yhdistys, jonka yksi vanhimmista toimintamuodoista on musiikkifestareilla kiertäminen. YAD:n infopisteellä käyneille tutuksi tulleeseen ”huumetestiin”, eli huumeaiheiseen kyselyyn, jossa voi testata omia tietojaan ja kertoa mielipiteitään, sai tänä kesänä valita itseään kiinnostavan aiheen. Eniten keskustelua herätti oma käyttö. Kesällä 2012 YAD:n vapaaehtoiset keskustelivat paljon myös yhdistyksen tukemasta humaanimmasta kannabispolitiikasta.
Huumeet festareilla -kysely
Kesäisin YAD on toteuttanut internetissä täytettävää Huumeet festareilla-kyselyä. Vuosittaisen kyselyn tavoitteena on kartoittaa huumeiden käyttämistä festareilla. Kyselyyn vastaajien (263 vastaajaa, keski-ikä 24v.) mukaan yleisimmät syyt huumeiden käyttämiseen festareilla ovat tunnelman kohottaminen, erityisten fiilisten ja kokemusten hakeminen sekä se, että festareilla ollaan normaalia estottomampia. Kuten edellistenkin vuosien kyselystä on käynyt ilmi, ensimmäiset päihdekokeilut eivät juurikaan tapahdu festareilla. Yleisin huumausaine, johon festareilla kävijät törmäsivät, oli aiempien vuosien tapaan kannabis. Vastaajista 30% oli käyttänyt festareilla joskus myös itse kannabista, toisaalta vajaa 20 % vastaajista ei ollut käyttänyt mitään päihdettä festareilla. 36,5 %:lle oli tarjottu festareilla huumausaineita. Festarit eivät näytä kyselyn mukaan olevan juuri sen huumeisempi paikka muutkaan vapaa-ajan ympäristöt.
Festareilla keskitytään musiikkitarjontaan, mutta tarjolle kaivattiin myös muunlaista aktiviteettia kuten erilaisia työpajoja ja pisteitä, joissa kokisi miellyttäviä elämyksiä. Päihdepalveluista festareille toivottiin erityisestikuskien puhallutusta, päihde-ensiapupisteitä ja selviämistelttaa. Päihdejärjestöjen osallistuminen festareilla nähtiin tarpeellisena ja toiminnan sisällön haluttiin olevan edelleenkin realistista sekä perustuvan tasavertaiseen keskusteluun.
Päihteiden käyttöön puuttuminen festareilla jakoi mielipiteitä. Osa halusi kitkeä kaiken käytön pois festareilta ja osa toivoi puuttumista vain häiriökäyttäytymiseen johtavaan käyttöön. Suurin osa toi kuitenkin esille, että varsinkin alaikäisten kohdalla päihteiden käyttöön tulisi puuttua tarkemmin. Toisaalta kysely toi esille myös puuttumisen käytäntöjä. Kannabishaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi nähtiin esimerkiksi tärkeimpänä tuen ja palvelun tarjoaminen niille, jotka haluavat vähentää/lopettaa käytön. Rangaistuksista luopumista kannatettiin erityisesti kannabiksen käytöstä kiinnijääneiden osalta.
Vapaaehtoisten kokemuksia infopisteiltä
YAD:n koulutetut vapaaehtoiset kirjoittivat kesällä reissupäiväkirjaa blogiin, jossa he toivat esille toisenlaisen tavan viettää festareita. Blogissa kerrotaan festarireissuilla saaduista kokemuksista vapaaehtoisen näkökulmasta. Tekstin lisäksi reissujen värikkäisiin vaiheisiin voi eläytyä ruudun takana katselemalla vapaaehtoisten ottamia kuvia. Tapahtumien kohokohdat ja fiilikset käydyistä keskusteluista voit lukea osoitteesta http://yadinfopisteilla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki