
Ihmelapsi syntyi lähes ilman aivoja, elää nyt onnellista elämää
Good Morning Britain -ohjelmassa vieraili keskiviikkona melkoinen ihmepoika. Kuusivuotiaan Noahin aivot olivat syntyessä vain kaksi prosenttia normaalista koosta. Hänen vanhemmilleen ehdotettiin aborttia kokonaista viisi kertaa, kun lääkärit huomasivat epämuodostuman.
Vanhemmat halusivat kuitenkin antaa pojalle mahdollisuuden elämään. Vuosien saatossa Noahin aivot ovat hätkähdyttävästi ”kasvaneet”. Ne ovat jo 80 prosenttia normaalista koosta. Käsittämättömälle kehitykselle ei ole yksiselitteistä syytä. Toiset asiantuntijat uskovat, että aivojen kehittyminen tässä mittakaavassa olisi todella mahdollista. Toiset taas epäilevät, että pojan aivot olleet syntyessä puristuksissa ja ne ovat vuosien varrella saaneet tarvitsemansa tilan.
Vanhemmat ovat omistautuneet poikansa hyvinvoinnille. He ovat vieneet häntä Australiaan asti hoitoihin. Ennen Noahin syntymää lääkärit kertoivat, että vaikka vauva selviäisi hengissä, lapsi tulisi olemaan kuuro ja sokea, eikä hän oppisi syömään eikä puhumaan. Nyt pirteä kuusivuotias osaa kaikki nuo taidot. Seuraavaksi hän haluaa oppia kävelemään, hiihtämään ja surffaamaan.
Vanhemmat ovat ikionnellisia, että pitivät päänsä kuusi vuotta sitten. He ovat huolissaan siitä, että nuoremmat voivat päätyä peloissaan helpommin aborttiin.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”