
Jo yli 30 000 vaatii ministeri Räsäsen eroa
Eilen perustettu nettiadressi, jossa vaaditaan sisäasiainministeri Päivi Räsäsen erottamista, on kerännyt vuorokaudessa huiman määrän allekirjoituksia, nimiä on jo reilusti yli 30 000.
Ministeri Räsänen esitti eilen, että yökerhojen ja baarien aukioloaikoja tulisi lyhentää kahdella tunnilla. Räsänen perusteli näkemystään poliisien työmäärän vähentämisellä.
– Ei ole järkeä, että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti ja työllistävät sitten poliisia. Jos anniskeluaikoja saataisiin lyhennettyä, poliiseja ei tarvittaisi yöllä ehkä yhtä paljon kuin nyt, Räsänen sanoi.
Tämä lausunto aiheutti nopean ja kiivaan vastareaktion varsinkin ravintola-alan ammattilaisissa, jonka myötä nettiin ilmestyi Päivi Räsäsen erottamista vaativa adressi.
Tieto ravintolatyöntekijä Antti Kurjen avaamasta adressista levisi sosiaalisen median kautta kulovalkean tavoin, ja nyt sen on alekirjoittanut jo yli 30 000 ihmistä. Myös kommentointi on ollut vilkasta, asiaan on otettu kantaa lähes tuhat kertaa.
Vastareaktiona sisäministeri Räsäsen erottamista vaativalle adressille perustettiin häntä puolustava adressi, joka ei tosin ole saavuttanut ainakaan toistaiseksi kovinkaan suurta suosiota. Nimiä on kertynyt vasta viitisenkymmentä.
Sisäministeri Päivi Räsäsen erottamista vaativan adressin kommentoijat ovat perustelleet kantaansa muun muassa näin:
– Allekirjoitan adressin sisällön täysin ja mielestäni on ehdotonta, että jokaisen ministerin täytyy ymmärtää ja tiedostaa näkökantojensa ja kaiken päätöksenteon KOKONAISVALTAINEN ja AVARALUONTOINEN tausta. Lyhytnäköisyys ja oman edun tai suppean arvomaailman pohjalta toimiminen on poliittisessa työssä valitettavan arkipäiväistä, mutta silti mielestäni tuomittavaa. Holhous saa muutenkin riittää. Mitä enemmän yksilönvapauksia rajoitetaan, sitä vähemmän kansalaiset ymmärtävät käyttää omia aivojaan ja arviointikykyä eri tilanteissa. Ei näin.
– Eikö tässä maassa ole olemassa mitään oikeita ongelmia? Tää Räsänen on kuitenkin ministerisihmisiä, ni luulis nyt perhana et se vois keskittyä johonkin sellaisiin asioihin ja tekoihin joilla olisi positiivinen vaikutus suomeen? Eikä samperi tuhlais aikaansa tollasiin ”moraalisiin ongelmiin”. Tuntuu kyllä vahvasti et oot Päivi todellakin väärässä ammatissa.
– Mitäs jos kiellettäis tästä lähtien kaikki? Ulkonaliikkumiskielto voimaan klo 24-06, kapakat kiinni eikä ikinä enää auki, alkoholi pois kokonaan Suomesta. Äläkä edes kuvittele ottavas hyvän piffin kanssa punkkulasillista
Päivitetty 21.2. kello 12.43
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä