Johanna Tukiaisen paljastuskirja on julkaistu tänään!

kuva 2Johanna Tukiaisen elämästä kertova kirja Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa on julkaistu tänään ja sen voi tilata Metropoli.netin verkkokaupasta.
Johanna Tukiainen kieltäytyi antamasta haastatteluja kirjaa varten, mutta Julialta saatiin kaksi puhelinhaastattelua. Tukiaiset ovat ilmeisesti kuitenkin  osanneet aavistaa, mitä kirja pitää sisällään, sillä siskokset ilmoittivat tekevänsä siitä rikosilmoituksen ennen kuin olivat lukeneet siitä riviäkään.
Suomen ykkösblondin Johanna Tukiaisen elämästä kertovassa kirjassa kurkataan Tukiaisten kulissien taakse. Samalla annetaan Johannan omalle värikkäälle kommentoinnille uudenlainen näkökulma. Kirjassa kerrotaan tapahtumista Johannan omien kirjoitusten lisäksi yhteistyökumppaneiden, ystävien, sekä ex-aviomiehen haastattelujen pohjalta.
Kirjan sivuilla mm. käydään hyvin värikkäällä keikkakiertueella, kurkataan avioelämän vaikeuksiin ja paljastetaan hyvin rankkojakin tapahtumia. Väkivaltaa, päihteitä, seksiä, prostituutiota, vainoamista ja uhkailuja, outoja perhekuvioita, unelmia, riitoja, rahasotkuja, sekä sitä kuuluisaa glamouria. Näistä aineksista on koottu Koko kansan Johanna.
Haastattelujen lisäksi kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja, sekä tapahtumia, joita ei ole blogeissakaan kerrottu.
Lue ja hämmästy !
Kirjan tekemiseen on osallistunut useampi henkilö ja sen sivuilla paljastetaan lukuisia asioita, joita ei ole aikaisemmin julkaistu missään. Loppujen lopuksi kirjoittajan mieleen ei ole jäänyt päälimmäiseksi jokin yksittäinen asia, vaan yleinen hämmästys Tukiaisten touhuista. Kirjaan ei suinkaan ole tarvinnut kaivaa skandaaleja, vaan niitä tuntuu syntyvän kuin itsestään. Johannassa ja Juliassa on kirjoittajan näkökulmasta mielenkiintoisinta se, että aivan normaali keskiviikko voi pitää sisällään sellaisten mittasuhteiden sekoilua, että moni aikuinen ei koko elämänsä aikana pääse tai joudu moista kokemaan. Viimeistään saman viikon lauantaina Tukiaiset jo pyöräyttävät uudet stuntit uusilla höysteillä.
Tilaa kirja tästä!


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

23 Kommenttia
  1. Kirja saatu, DVD ei sanoo

    Hei! Tilasin teiltä kirjan heti kun sitä pystyi ennakkoon tilata. Lupasitte 100 ensimmäiselle DVD:n mukana. En sitä saanut. Tiedän monta jotka tilasivat kirjan heti kun sitä sai tilattua, hekään eivät olleet DVDtä saaneet. Oliko DVD:n lupaaminen vain myyntikikka? Unohtuiko se postittaa?

    1. Metropoli sanoo

      DVD-tuotannossa on ollut teknisiä ongelmia ja ne lähetetään maanantaina 100 ensimmäiselle tilaajalle.

    2. J Naata sanoo

      Ihan tuksumaisesti taas, hipheijaa; maanantaina

  2. Höplöp sanoo

    Tänään tuli kirja postissa. Hyvää settiä!

  3. Tuulipukutantta sanoo

    Ettekös te rakkaat näätätoverit jo tiedä, ettei mikään, mihin The Tsaaritar edes ohuesti liittyy toimi samoin kuin siinä maailmassa johon olemme tottuneet. Vaikka kirjat olisi postitettu kymmenen päivää etukäteen, Itellan julma salaliitto olisi estänyt niiden ajoissatulon, koska niissä mainitaan sana Tukiainen 😀
    Ei se maailma päivään tai kahteen lopu, sitä mukavampi lukea, mitä kauemmin on odoteltu. Eiköhän ne kirjat sieltä kuitenkin matkalla ole, jospa jo tänään kolisisi postiluukku kovaa tavaraa 😉

  4. Näätis sanoo

    Onko kukaan kirjan tilannut vielä saanut kirjaansa? Vähitellen alkaa tulla sellainen olo, ettei mitään kirjaa ole olemassakaan.

    1. Väsynyt näätä sanoo

      Taidat olla oikeassa. Ei tullut maksettu kirja tänäänkään postin mukana:( Taitaa olla silmään sahausta koko kirja. En olisi kuuna päivänä uskonut että Metropoli moiseen ryhtyy.
      Minäkin tilasin ja maksoin kirjan heti kun sitä alettiin mainostamaan.

  5. Näätis sanoo

    Saatteko te kaikki ennakkotilatut kirjat tänään postiin vai kuinka kauan pitää vielä odottaa?

    1. Metropoli sanoo

      Kaikki ennakkotilaukset pyritään saamaan ykkösluokan postiin tänään, eli huomenna voi aloittaa odottelun postiluukun äärellä.

      1. Näätis sanoo

        Eipä tuonut posti tänään kirjaa, kyllä kaduttaa, että tilasin.

      2. Pettynyt sanoo

        Ei tullut tännekään kirjaa tänään. Surkeaa asiakaspalvelua. ”Tilaa kirja ennakkoon”- my ass.

      3. Väsynyt näätä sanoo

        Turhaan tässä sai kyykkiä postiluukun alla kun ei tullut kun laskuja postin mukana.
        Eikö siellä ole kun yksi vanhus niitä kirjoja postittamassa kun on niin kovin hidasta touhua?
        Tulee väkisinkin mieleen että teillä on sama peli kun Tuksulla että kaikki tapahtuu maanantaina mutta kukaan ei tiedä minä maanantaina:((

      4. ei hyvä.. sanoo

        Todella epämääräistä toimintaa.. ja Rahat kumminkin jo peritty. Josko saisi ihan reilua ajantasaista tietoa siihen, milloin oikeasti kirjaa voimme odotella ja onko kaikki jo postitettu ?

  6. Truenäätä sanoo

    Samaa mieltä näätiksen kanssa! Nyt Metropoli vauhtia postitukseen jotta kirjat saadaan ennakkotilaajille pikaisesti toimitettavaksi. Aika törkeää jos kirja ei edes juhannuksesksi ehti.
    Voisitte myös informoida sivuillanne kuinka monta postittajaa on tekemässä hommaa ja kuinka monta postitettavaa kirjaa sekä arvion työn kestosta? Jos kaikki muu viivästyy niin tiedotuksen pitää silloin ainakin toimia. Pahinta on epätietoisuus! Kiitos.

  7. maksanut sanoo

    Nyt PIKAPIKA toimitus maksaneille ennakkotilaajille,kiitos!

  8. Nallaksen Joota sanoo

    Tuksu maailmassa tapahtuu paljon; nimenomaan maanantaina.

  9. Totuus kirpaisee sanoo

    On hyvä,että on tahoja, jotka uskaltavat-Tukiaiset tietäen-julkaista arkaluontoista materiaalia-joka varmasti on kaikenlisäksi totta. Kaikkea muuta lukemaani uskon,mutta en Tukiaisten sisarusten kirjoittamaa!

  10. näätämyös sanoo

    Kyllä odotan innolla kirjaa! Hyvä että löytyy rohkeita ihmisiä julkaisemaan totuuksia näistä Tukiaisista!

  11. jeps sanoo

    Olisi tosiaan ollut ihan kiva jos ennakkoon tilanneet olisivat saaneet kirjan ilmestymispaivana…

  12. Näätä sanoo

    Hei, koska kirja saapuu ennakkotilaajille? Kiitos.

    1. Metropoli sanoo

      Kirjat toimitetaan tänään painosta varastoon, josta ne lähetetään tilaajille. Postitukset alkavat viimeistään maanantaina.

      1. Näätis sanoo

        Melkoisen pettynyt olen toimintaanne. Ennakkotilaajana kuvittelin saavani kirjan heti sen ilmestyttyä. Kuinka monta postittajaa teillä on? Milloin kaikki tilatut kirjat on saatu postitettua? Joko osoitetarrat ovat valmiina? Lähetetäänkö kirjat edes tilausjärjestyksessä eli saavatko ennakkotilaajat kirjansa nopeammin kuin nyt tilaavat?

      2. näätäilijä sanoo

        Onkohan kyseessä( tuksuaanisen ajanlaskun mukaan) ensi viikon maanantai.

Jä vastaus

Your email address will not be published.