Photo: Jouni Lehmusvuori
Photo: Jouni Lehmusvuori

Kiirettä on pitänyt viime viikot. Olimme ottamassa pari viikkoa sitten promokuvia Oulussa ja Johanna Tukiainen kuvasi myös musavideon yhteiseen biisiimme samana päivänä. Osa teistä on ehkä nähnytkin jo hienot ryhmäkuvat, jotka hovikuvaajamme Jouni Lehmusvuori otti.


Koska sääennuste lupasi sadetta päätettiin kuvaukset siirtää suosiolla sisätiloihin. Alun perin meille oli vuokrattu iso teollisuushalli ja neljä cadilaccia kuvauksiin, mutta jostain kumman syystä viime metreillä hallin omistaja peruutti ja jouduimme siirtymään pienempiin kuvaustiloihin. Autojakin saatiin paikalle lopulta vain yksi, mutta sitäkin hienompi Cadillac vuosimallia 54.


Ennen kuvien ottamista, meillä oli myös hieman erimielisyyksiä vaatetuksesta. Olemme humoristinen showbändi ja meidät tuntevat tietävät, että roolivaatteemme saattavat olla välillä hyvän maun ylittäviä :) . Johanna ei välttämättä ole tutkinut bändimme historiaa, eikä tiedä, että tyyliimme (jos meillä siis on jotain tyyliä) kuuluu olla hieman erikoinen. Johanna ei suostunut tulemaan kuvaan, ennenkuin poikien vaatetusta hieman muutettiin. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen ja kaikki olivat tyytyväisiä lopputulokseen :) .

Johanna ja hänen siskonsa Julia koirineen lähtivät kuvauksista omalle keikalleen ja me bändiläiset jatkoimme glamourin täyttämää iltaamme (shampanjan) juomisen merkeissä. Artoa ei tällä kertaa näissä juomingeissa nähty, vaikka saamiemme tietojen mukaan hän oli ollut eri medioihin yhteydessä ja sanonut, että on Professori Heikkerön kanssa bailaamassa.


Olimme viime lauantaina keikkailemassa oman bändin kesken Kiimingissä. Keikka meni loistavasti ja yleisö oli ihan mieletön. Vedimme puolitoistatuntisen lätkäshown ja fiilis oli alusta loppuun korkealla. Kyllä meidän bändiä ja meidän faneja yhdistää ehdottomasti räävitön huumorintaju :) . Ilman meidän räävittömiä faneja me ei oltais mitään!

Tsekkaa kuvat: Lehmusvuori Photography

Glamourin lähettiläät: Vina Burner & John Ambulance