
Legendaarinen baarimikko: Tämä drinkki toimii parhaiten
Night Vantaan legendaarinen baarimikko, Richard El Rapido, avaa oven baarin kulisseihin.
Miten päädyit baarimikoksi Night Vantaalle?
– Tulin taloon viisi vuotta sitten. Tarkoituksenani oli tuolloin tehdä baarissa vain yksi vuoro. Henkilökunta ja asiakkaat olivat kuitenkin liian mukavia, minkä takia tällä tiellä ollaan edelleen.
Miten työiltasi yleensä etenee?
– Ensin moikkaan työkaverit ja käydään yhdessä kuulumiset läpi. Sen jälkeen tarkistan paikat ja tavarat, jotta kaikki olisi ok ennen asiakkaiden saapumista. Porukkaa alkaa hiljalleen valua paikalle, kunnes paikka on yhtäkkiä täynnä ihmisistä. Pilkun jälkeen annetaan porukalla illalle tähtiä yhdestä viiteen bileiden onnistumisen perusteella.
Mitä tarvitaan onnistuneen baari-illan luomiseksi?
– Yhdessä hauskan pitäminen ja fiiliksessä täysillä mukana oleminen on tärkeitä. Myös hyvät läpät piristää iltaa, ehdottomasti.
Millaiset asiakkaat ilahdutavat baarityöntekijää?
– Iloiset juhlijat, Night Vantaalta niitä löytyy!
Mikä Night Vantaassa tarjoiltavista drinkeistä toimii parhaiten tunnelman nostattamisessa?
– Jallu vie tien tähtiin!
Miten baarimikolla onnistuu työstä irtautuminen vapaa-ajalla?
– Rankka työ vaatii rankat huvit!
Rapsu, löytyykö terveisiä asiakkaille?
– Olette mahtavia. Antaa bileiden jatkua!
Lähde ja kuva: Night Vantaa Facebook
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut