Lihapullayhtiölle kultaa filmifestivaaleilla
Kuvassaa Popsi-lihapullien 70-luvun mainoskasvo Heikki Kinnunen.
Pohjantähti-Elokuvan HKScanille tuottama One Hundred Meaty Years on palkittu Houstonin kansainvälisillä filmifestivaaleilla dokumenttisarjan kultaisella pystillä. Filmi kertoo viime vuonna 100 vuotta täyttäneen HKScanin tarinan.
– HKScanin alkusanat on lausuttu aikana, jolloin Suomi kuului vielä Venäjän keisarikuntaan. Dokumentissa nähdään 100 vuoden aikana tapahtunut kehitys niin lihateollisuudessa, kuin koko yhteiskunnassa. 1900-luvun alun Suomi eli vielä omavaraistaloudessa, mutta jo muutaman vuosikymmenen kuluttua lihatuotteita vietiin maailmalle vuosittain miljoonia kiloja. Lihan kysyntä maailmalla kasvoi, ja esimerkiksi englantilaisten aamiaispöydissä laadukkaasta suomalaisesta pekonista muodostui käsite. Dokumentissa nähdään restauroituja katkelmia varhaisista filmeistä, joista osaa ei ole esitetty valmistumisensa jälkeen ja osan oli kuviteltu kadonneen kokonaan, kertoo filmin ohjaaja Pami Teirikari.
WorldFest-Houston International Film Festival järjestettiin 47. kerran, ja se on maailman vanhin independent-filmifestivaali. Kilpailuun oli ilmoitettu yli 4500 työtä eri puolilta maailmaa. Kymmenpäiväinen festivaali järjestettiin 4.-14. huhtikuuta Houstonissa, USA:ssa.
Filmin ohjauksesta vastasi Pami Teirikari, ja leikkaajina toimivat Jukka Eggert sekä Salla Tuomi. Käsikirjoituksesta vastasivat Ahti Taponen, sekä Marja Siltala ja Kari Suistoranta HKScanin viestinnästä. Dokumentti on Pohjantähti-Elokuvan tuotantoa, tuottajana Pepe Teirikari.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa