Lumia häviää Suomessakin myyntiluivuissa iPhonelle
Nokian pelastajaksi toivottu Lumia-älypuhelin häviää myyntiluvuissa Applen iPhonelle myös kotimaassaan. DNA- ja Sonera-kauppiaat julkistivat tänään myyntitilastonsa. Molempien yritysten myyntiluvut näyttävät samaa tulosta, ykköspaikkaa pitää iPhone 4S, ja Lumia 800 löytyy kakkossijalta.
Alkuvuoden myyntilistoja hallinneet Apple iPhone ja Nokia Lumia –mallit jatkoivat Sonera Tukun myydyimpien puhelinten listan kärjessä myös huhtikuussa. Muutokset suosituimpien mallien listalla olivat varsin pieniä, kerrotaan Soneralta.
”Kevään puhelinmyynti todistaa Suomen siirtyneen pysyvästi älypuhelinaikaan. Apple iPhone otti vaihteeksi ykköspaikan myyntilistalla, ja seuraavat mielenkiintoiset vaiheet nähdään Nokia Lumia 900:n myynnin käynnistyessä”, sanoo Soneran myyntijohtaja Petri Lahtinen.
”Yritysasiakkaat suosivat vahvasti Nokiaa, jonka malleista yritysmyynnissä suosituin on tällä hetkellä Lumia 800. Nokian uusien Lumia-mallien suosiota yrityspuolella vahvistaa erityisesti niiden Windows-käyttöjärjestelmä”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
DNAn myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2012
1. Apple iPhone 4S
2. Nokia Lumia 800
3. Samsung Galaxy Mini
4. Samsung E1080
5. Samsung Galaxy Xcover
Soneran myydyimmät puhelimet huhtikuussa 2012
1. Apple iPhone 4S
2. Nokia Lumia 800
3. Nokia C5-00
4. Nokia Lumia 710
5. Samsung Galaxy Xcover
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun