Mastodon Suomeen kahdelle keikalle
Kasvavan suosion kohteena oleva amerikkalainen metallibändi Mastodon tekee kaksi keikkaa Suomessa heti ensi vuoden alussa. Keskiviikkona 11. tammikuuta Mastodon esiintyy Pakkahuoneella, Tampereella, ja seuraavana päivänä torstaina 12. tammikuuta vuorossa on The Circus, Helsingissä. Liput molemmille keikoille tulevat myyntiin viikon kuluttua maanantaina 7. marraskuuta.
USA:n Atlantasta kotoisin olevan Mastodonin suosio on kasvanut koko ajan levy levyltä, keikka keikalta. Vuodesta 1999 toimineen kunnianhimoisen yhtyeen tuorein levy ”The Hunter” on saanut kautta linjan loistoarviot, jotka voi kiteyttää sanoihin: jälleen täysiosuma. Komeasti yhteenhitsautunut Mastodon on kehittänyt ehdottomasti tunnistettavan soundin, joka vaihtelee väkevästä tunnelmalliseen vakuuttaen monipuolisuudellaan.
Heinäkuussa Helsingin Kalasatamassa järjestetyllä Sonisphere Festivalilla Mastodon osoitti olevansa armoton livebändi. Niinpä on mahtavaa, että Mastodon on saatu varmistettua kahdelle täysimittaiselle klubikeikalle suomalaisten metallifanien riemuksi.
KEIKAT:
Ke 11.1.2012 Tampere, Pakkahuone, K15/K18 (anniskelualue)
To 12.1.2012 Helsinki, The Circus, K-18
LIPUT:
39 euroa + mahd. toimituskulut
Myyntiin ma 7.11.2011 klo 9.00 Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 €/min +pvm) ja www.tiketti.fi
Tampereelle lippuja myös Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 €/min + pvm) ja www.lippupalvelu.fi
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”