Pelitapahtuma GameXpossa olivat tänä vuonna esillä muun muassa kilpapelaaminen, retropelit ja cosplay. GoExpo Winter -messuilla korostettiin alvimatkailun vastuullisuutta ja urheilun innovaatioita. Tapahtumakokonaisuus keräsi 15.-17.11. Messukeskukseen 24 000 kävijää.

GameXpoon tultiin tutustumaan uutuuksiin ja seuraamaan turnauksia

GameXpon kävijöistä 68 % saapui Messukeskukseen tutustumaan pelialan uutuuksiin. Myös tapahtuman ohjelmassa olevat turnaukset (56 %) ja mahdollisuus päästä pelaamaan itse (45 %) houkuttelivat lähtemään messuille.

GameXpossa myös kilpapelaaminen oli näyttävästi esillä. Muun muassa Telia Esports Seriesin toinen kausi huipentui messuilla, Elisa Viihteen ja Havu Gamingin yhteinen Havu Akatemia etsi tulevaisuuden kilpapelaajia, ja PUBG1000 -turnauksessa 1200 pelaajaa kilpaili koko viikonlopun kestävässä turnauksessa.

– PUBG1000-turnausalueella meno on ollut vauhdikasta koko viikonlopun. Turnausta on jääty seuraamaan yleisöön paljon pidemmäksi aikaa kuin vuosi sitten. Tulijoita olisi ollut enemmänkin kuin mitä voitiin ottaa, ja tänä vuonna erityisen suuri osa kirjautui kilpailuun verkossa, mikä kertoo siitä kuinka sitoutuneita turnaukseen ollaan. Turnaus lanseerattiin ensimmäistä kertaa vuosi sitten, ja vuoden mittaan aiheesta käyty keskustelu on lisännyt turnauksen kiinnostavuutta, iloitsee turnauksen yhteistyökumppani Jimm’s PC-Storen toimitusjohtaja Antti Järvinen.

Tapahtumassa Suomen messusäätiön myöntämän GameXpo Awardin sai pitkän linjan esports-toimittaja ja -juontaja Teemu ”wabbit” Hiilinen.

1 200 pelaajan PUBG-liveturnauksen voitti Cupsolo

GameXpossa pelattiin viikonloppuna toista kertaa Suomen suurin PlayerUnknown´s Battlegrounds (PUBG) -liveturnaus. Viisiosaisen finaaliottelun jälkeen koko turnauksen voittajaksi selviytyi Onni ”Cupsolo” Lahdensivu.

Sunnuntain finaalissa 5 000 euron palkintopotista taisteli 70 pelaajaa, jotka olivat valikoituneet ennätysmäisen 1 200 karsintapelaajan joukosta. Rahapalkinnoille pääsi kuusi parasta, joista koko turnauksen voittanut 20-vuotias Cupsolo onnistui omien sanojensa mukaan erityisesti järkevän pelistrategiansa avulla.

PUBG1000-voittajat.

– Pyrin otteluissa ringin keskelle ja pyrin pitämään alueen hallussa keskittymättä frageihin, hehkuttaa turnausvoittaja Cupsolo.

– Aloitin PUBGin pelaamisen kesällä 2018 ja pelitunteja on takana runsaat 3 000. Pelit jatkuvat Orion eSports Finlandin riveissä, Cupsolo sanoo.

Räätälöityjen tietokoneiden valmistaja Jimm’s PC-Store järjesti yhteistyössä PUBG Finlandin, Helsingin Messukeskuksen, Elisan ja muiden kumppaniensa kanssa PUBG-liveturnauksen nyt toista kertaa. GameXpo-pelitapahtumassa järjestetyn turnauksen tavoitteena oli saada mukaan 1 000 pelaajaa ja tavoite ylitettiin kirkkaasti yli 1 200 osallistujan voimin.

– Onnistuimme toisessa PUBG1000-liveturnauksessamme erinomaisesti ja se on alkanut kerätä mainetta myös aktiivipelaajien keskuudessa, kommentoi Jimm’s PC-Storen toimitusjohtaja Antti Järvinen.

– Taso oli kova ja se näkyi niin pelaajien innokkuudessa kuin katsojamäärissäkin. On hienoa nähdä miten pelaajat onnistuvat liveturnauksen paineen alla tekemään huippusuorituksia ja katsomossakin riitti vilskettä koko viikonlopun.

PUBG1000-turnaus tarjosi kaikille yli 16-vuotiaille avoimen mahdollisuuden kokeilla PUBG-kilpapelaamista messuilla. Turnaukseen pystyi osallistumaan ilman ennakkoilmoittautumista vain saapumalla paikalle. Kunkin pelikierroksen enintään 80 pelaajasta parhaat pääsivät sunnuntaina järjestettyyn finaaliin.

PUBG1000-turnausta pystyi seuraamaan myös suorina lähetyksinä tai tallenteina Elisa Viihteeltä, Elisa Viihde Sportilta ja Elisa Viihde Sportin Twitch-kanavalta. Elisan lisäksi muita PUBG1000-turnauksen kumppaneita olivat ASUS, BenQ/Zowie, Feniks Esports, Havu Gaming, Logitech ja Rockstar Energy Drinks.

Cosplayn SM

GameXpossa ratkottiin myös Cosplayn Suomen mestaruudet. Sunnuntaina valitttiin Cosplayn yksilö- ja parisarjojen voittajat sekä Vuoden Cosplay -kuva ja Vuoden CMV eli Vuoden Cosplay Music Video.

Yksilösarjan voitti Eric Huttunen (Assassin’s Creed -pelihahmo), toiseksi sijoittui Saaraz (Game of Thrones -tv-sarjahahmo) ja kolmanneksi Karo (Zelda-pelihahmo).

Vasemmalta: Saaraz, Eric Huttunen, Karo.

Vuoden Cosplay -kuvan voitti Lunatar Zelda-pelihahmon inspiroimalla kuvalla. Toiseksi sijoittui Jenni Suominen.

Vasemmalta: Jenni Suominen, Lunatar.

Parisarjan voitti Veeraton & Pinyamiu‬ ja toiseksi sijoittui Wihelmi Cosplay.‬ Vuoden CMV:n voitti Värisuora videolla ”Better”.

GoExpo Winter

GoExpo Winter tarjosi ajanvietettä koko perheelle. Tapahtumassa sai kokeilla luistelua, laskettelua, lautailua ja hiihtoa. Kävijöistä 85 % tuli messuille viettämään aikaa hyvässä seurassa ja 70 % halusi myös testata eri lajeja.

Protect Our Winters Finland, Ruka ja Reima käynnistivät perjantaina GoExpo Winter -messuilla kampanjan, jolla lumileikit pyritään saamaan osaksi Unescon aineetonta maailmanperintöä. Vetoomuksen on messuviikonlopun aikana allekirjoittanut yli 1500 henkilöä osoitteessa pelastetaantalvet.fi. Kampanjan tavoitteena on muistuttaa, että on yhteisesti kaikkien vastuulla ryhtyä ilmastotekoihin, ja siten säilyttää lumiset talvet ja lumileikit myös tuleville sukupolville. Lumileikkien lisäksi osastolla käytiin keskusteluja ilmastonmuutoksesta.

– Näytimme osastolla Ilmatieteen laitoksen ennustetta ja kerroimme, että jos nyt ei ruveta tekoihin ilmaston puolesta, niin talvet katoavat ainakin Etelä-Suomesta muutaman vuosikymmenen sisällä. Monet ihmiset olivat häkeltyneitä siitä, että tilanne voi mennä oikeasti niin pahaksi, kertoo Protect Our Winters Finland ry:n puheenjohtaja Niklas Kaskeala.

GoExpo Winterin yhteydessä järjestettiin innovaatiokilpailu, jonka voitti Rentle, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen alustan ja työkalut vuokraustoiminnan pyörittämiseen. Voittaja palkitaan messuosallistumisella kansainvälisillä ISPO-talviurheilumessuilla Saksassa.

Seuraavat yleisötapahtumat Messukeskuksessa ovat uusille ja kokeneille sijoittajille suunnattu Sijoitus Invest 26.-27.11. sekä jatkokoulutustapahtuma Studia 3.-4.12.