BBC uutisoi, että viranomaiset varoittavat Isossa-Britanniassa kondomiväärennöksistä. Uutisen mukaan väärennettyjä kondomeita tuodaan maahan entistä enemmän. Kaukoidässä pienin kustannuksin ja materiaalikustannuksissa säästäen valmistetut kumit ovat testeissä osoittautuneet kovin herkiksi rikkoutumaan.
Perhesuunnittelun asiantuntijat varoittavatkin, etteivät väärennetyt kondomit suojaa sukupuolitaudeilta tai raskaudelta. Väärennöstä voi olla hyvin vaikea erottaa aidosta, sillä kopiot ovat usein tunnettujen merkkien, kuten Durexin ”tuotteita”. Ihmisiä kehotetaan jutussa ostamaan kondomit luotettavilta myyjiltä, esimerkiksi apteekeista.
Elokuussa 2012 Heathtrow’n lentokentällä Lontoossa viranomaisten haaviin jäi 1,5 miljoonan punnan arvosta väärennettyjä kondomeja, kertoo BBC. Samanlainen saalis paljastui Yorkshiressä.