Naisen haluttavuuden salaisuus on yksinkertainen
Terve.fi:n blogisti Henry Laasanen kertoo uusimmassa kirjoituksessaan, että naisen arvon miehen silmissä määrää suurilta osin hänen ulkonäkönsä. ”Vanha sanontakin kertoo, että naisen vartalo on hänen kohtalonsa. Ja jos omaa hyvän ulkonäön eli on niin kutsuttu geneettinen julkkis, kysyntä on suurta”, kertoo aihetta käsittelevä artikkeli Tohtori.fi -sivustolla.
Niin sanottu ”geneettinen julkkis” on niin kaunis nainen, että miehet kiinnostuvat hänestä, vaikka tämä olisi ventovieras. Mielenkiintoista on, että kummatkin sukupuolet suhtautuvat samoin julkiksiin, mutta miehetpä tekevätkin sitä ainoastaan ulkonäön perusteella.
– Flirttailu, seksikkäät vaatteet ja ylipäätään sellaisen vaikutelman luominen, että seksi kyseisen naisen kanssa on erityisen miellyttävää, on järkevä strategia naiselle. Kun naisten seksuaalisuuteen suuntautuva kysyntä on suuri, oman kauneuden korostaminen ja hyvän maineen säilyttäminen saattavat riittää naisten välisessä kilpailussa, kirjoittaa Laasanen.
– Kun naisten tarjonta on runsasta, voi olla tarpeen ottaa käyttöön muut kilpailukeinot, kuten kilpailijoiden halventaminen, erityisesti heidän viehättävyytensä moittiminen ja seksuaalisen maineensa tahraaminen, hän jatkaa.
Viiltävä analyysi pitää monien kokemuksen mukaan täysin paikkaansa.
Lähteet: Tohtori.fi, Terve.fi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki