
No nyt oli rattijuopolla erikoinen menopeli Helsingissä
Kolmekymppinen mies keksi itselleen vaarallista huvitusta lauantai-iltana Helsingin Kampissa. Hän otti luvatta käyttöönsä henkilönostimen ja huristeli sillä pitkin jalkakäytäviä. Kaksi pari vuotta nuorempaa miestä olivat huomanneet erikoisen matkanteon ja hypänneet kyytiin.
Todistajan mukaan jalan liikkeellä olleet kulkijat joutuivat väistelemään nostinta. Kaikeksi onneksi järjestysmiehet saivat vehkeen pysäytettyä ja henkilövahingoilta säästyttiin.
– Nostinta kuljettanut mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät promillet. Alustavassa puhuttelussa hän kuvasi tekoa typeräksi päähänpistoksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kalle da Silva Gonçalves Helsingin poliisilaitokselta.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja luvattomasta käytöstä. Kahta muuta miestä epäillään niin ikään luvattomasta käytöstä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut