Transsukupuolisuus on myös Suomessa saanut julkisuutta mm. Janina Fryn (silloin Frostell) managerina toimineen Cris Owenin, televisiojuontaja Yazka Loven sekä kohublondi Elena Vikströmin myötä, mutta muualla läntisessä maailmassa kyseinen ilmiö on huomattavasti yleisempi.
Sukupuolen korjausleikkaukset ja hormonihoidot ovat tulleet yhä tehokkaammiksi, kuten alla olevista kuvista näkyy. Voitko uskoa, että nämä 10 komistusta eivät olekaan aina olleet miehiä, vaan naisia?
1. Buck Angel
buck-angel
Aikuiselokuvia tekevän transseksuaalisen Buck Angelin muutos naisesta mieheksi alkoi 16-vuotiaana. Nykyisin Buck on seksuaalisten vähemmistöjen suuresti arvostama ikoni.
2. Balian Buschbaum
balian-buschbaum
Balian Buschbaum syntyi vuonna 1980 Yvonne-nimiseksi. Yvonne oli Saksan toiseksi paras naispuolinen seiväshyppääjä, kun hän vuonna 2007 lopetti urheilu-uransa ja aloitti toimenpiteet sukupuolensa vaihtamiseksi. Vuonna 2008 hän muutti virallisesti nimensä Balianiksi ja kävi sukupuolen korjausleikkauksessa.
3. Loren Cameron
loren-cameron
Loren Rex Cameron on amerikkalainen valokuvaaja, kirjailija ja transseksuaalinen aktivisti, joka on myös dokumentoinut fyysisen muutoksensa naisesta mieheksi.
4. Ian Harvie
ian-harvie
Amerikkalainen Ian Harvie on stand-up koomikko, joka hyödyntää transseksuaalisuuttaan esitysmateriaalissaan.
5. Lucas Silveira
lucas-silveira
Kanadassa vuonna 1979 syntynyt Lucas Silveira teki historiaa olemalla ensimmäinen avoimesti transseksuaalinen mies, jonka rock-yhtye allekirjoitti sopimuksen suuren levy-yhtiön kanssa. Silveira on Clicks-yhtyeen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä.
6. Rocco Kayiatos
rocco-kayiatos
Rocco Kayiatos tunnetaan myös nimellä Katastrophe. Hän on amerikkalainen hip hop -räppäri ja tuottaja. Kayiatos tunnetaan ensimmäisenä avoimesti transsukupuolisena hip hop -genren laulajanasuurta .
7. Thomas Beatie
thomas-beatie
Thomas Beatie sai kansainvälistä huomiota olemalla yksi maailman näkyvimmistä ”raskaana olevista” miehistä. Beatie eli elämäänsä naisena noin 25-vuotiaaksi saakka, jolloin hän aloitti hormonihoidot. Hän päätti kuitenkin säilyttää sukupuolensa, jotta hän voisi synnyttää perheen lapset, koska hänen vaimonsa ei voinut saada lapsia. Beatie synnytti kolme lasta ja alkoi sen jälkeen taas ottaa mieshormoneja.
8. Ryan Sallas
ryan-sallas
Ryan Sallans sai syntymässään nimen Kimberly Ann Sallans. Hän ja esiintyy nykyisin transsukupuolisuuden puolestapuhujana. Ryanin sukupuolen muutos kesti useita vuotia ja oli lopulta valmis vuonna 2005.
9. Andreas Krieger
andreas-krieger
Andreas Krieger oli saksalainen urheilija, joka kilpaili Itä-Saksan naisten kuulantyöntöjoukkueessa. Andreas sanoo että hänelle on hänen tietämättään syötetty jo teini-iästä lähtien anabolisia steroideja, jotka johtivat yhä maskuliinisempaan ulkonäköön ja käytökseen. Krieger vetäytyi urheilumaailmasta vuonna 1990 ja hänen sukupuolensa korjausleikkaus suoritettiin seitsemän vuotta myöhemmin.
10. Chaz Bono
chaz-bono
Chaz Bonon syntymänimi oli Chastity Bono, ja hän on tunnettujen amerikkalaislaulajien Sonnyn ja Cherin tytär. Chastity varttui lesboksi, mutta huomasi 25-vuotiaana olevansa transsukupuolinen. Chastityn sukupuolen muuttaminen mieheksi kesti kaksi vuotta. Chaz on sittemmin esiintynyt mm. USA:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.