Perintöprinsessa Laura Hautaniemen kesäromanssi päättyi: ”Olen ollut todella surullinen” – katso tuoreet uima-asukuvat!

Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Laura Hautaniemi rentoutui helsinkiläisen St. George -hotellin spa-osastolla viime viikolla. Hän innostui julkaisemaan Instagramissa kuvia, joissa poseeraa mustassa uima-asussa.

– Kävin ystävän kanssa virkistäytymässä, kun kesäheila sanoi sopimuksensa irti. Nyt on taas parempi mieli ja elämässä puhaltavat uudet tuulet, Laura Hautaniemi kertoo Metropolille.

 

 

Laura kertoi koko Miss Suomi -kiertueen ajan olevansa sinkkumarkkinoilla, koska kyse oli seurustelusuhteen sijaan tapailusuhteesta. Hän myöntää olevansa hajalla kesäromanssin päättymisestä.

– Olen ollut todella surullinen. Suhde päättyi, koska en halunnut tapailua vakavampaa. En ole valmis uutteen suhteeseen, sillä pitkä suhteeni päättyi kesän alussa, Laura kertoo.

Sinkkumarkkinoilla oleva kaunotar on kyllästynyt Tinderin selailemiseen.

– Se ei anna todellista kuvaa miehistä, hän perustelee.

Miss Suomi -kiertueen jälkeen hän on hankkinut väliaikaisen kodin Helsingistä.

– En ole kuitenkaan luopunut Kuopion kodistani, Laura paljastaa.

Lue myös:

Perintöprinsessa Laura Hautaniemi suunnittelee muuttoa: ”Ollaan jo katseltu asuntoja missisiskojen kanssa”

Huh, mikä kuva! Miss Suomi Viivi Altonen kuin jumalatar kuumassa bikinikuvassa: ”Kunnioita ja rakasta vartaloasi!”


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.