Peter Nygårdia vastaan nostettu ryhmäkanne keskeytetty – USA:n viranomaiset kiinnostuneita muotimiljonääristä
Suomalaiskanadalaisen miljonäärin Peter Nygårdin, 77, vastaisen seksuaalirikoksiin liittyvän ryhmäkanteen käsittely keskeytetään toistaiseksi. Asiasta uutisoi muun muassa Kanadan yleisradio CBC.
Muotialalla miljoonaomaisuuden kerännyttä Nygårdia vastaan nostetussa siviilikanteessa 57 naista syyttää miestä seksuaalirikoksista.
Syytä käsittelyn keskeyttämiselle ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen. CBC:n asiantuntijalähteiden mukaan keskeyttäminen voi viitata siihen, että Yhdysvaltain viranomaiset ovat kiinnostuneita tapauksesta. Arvioidaan, että kanteen käsittelyn keskeyttämisellä halutaan varmistaa, ettei se häiritse keskeneräistä rikostutkintaa.
Ryhmäkannetta käsitellään Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa. Kannetta voidaan myös jatkaa, vaikka käsittely onkin nyt keskeytetty.
Useiden medioiden ja ryhmäkanteissa mainittujen tietojen perusteella Nygård on vuosien varrella ostanut lukuisia naisia hiljaiseksi sen jälkeen kun häntä on syytetty raiskauksesta tai seksuaalisesta ahdistelusta.
Nygårdia ei ole koskaan tuomittu seksuaalirikoksista ja hän on kiistänyt häntä vastaan nostetut syytökset.
Lue lisää: Peter Nygårdin pojilta järkyttävä syytös – väittävät isänsä pyytäneen tyttöystäväänsä raiskaamaan heidät teini-ikäisinä
Iltalehti: Kohumiljönääri Peter Nygård kommentoi vihdoin häneen kohdistuvia seksirikossyytteitä – väittää ”salaliiton” pilanneen maineensa
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Shirly Karvinen puhuu suunsa puhtaaksi erosta Sannin kanssa: ”Tuntuu raskaalta”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!