Radiojuontaja Kim Sainio kaatui pahasti skootterilla – rajut kuvat ja tylyä kuittailua
Radio Rockin aamujuontaja Kim Sainio joutui eilen rajuun onnettomuuteen.
Sainio oli juuri hankkinut uuden valkoisen Vespan ja oli ajelulla, kun ajokki ”lähti käsistä” ja hän törmäsi liikenteenjakajaan. Sainio kertoi juontajakollegoidensa Harri Moision ja Paula ”Paukki” Rinta-Kannon puhelinhaastattelussa lentäneensä maahan noin 60 kilometrin tuntinopeudella.
Sainio sai onnettomuudessa pahoja vammoja, mutta luita hänen tietääkseen ei ole poikki. Hän menee kuitenkin vielä jatkokuvauksiin, koska ”olkapään kanssa ei juuri nyt voi tehdä mitään”.
– Mut on laputettu leuasta jalkapöytään, koska olen täynnä aika syviä haavoja, Sainio sanoi haastattelussa ja sai Paukin parahtamaan.
– Pyörä lunastukseen, muttei mies kuitenkaan. Pahassa kunnossa, mutta hengissä. Se nyt tuntuu olevan mulle se tärkein juttu, Sainio totesi.
Radiojuontajan työnsä lisäksi muun muassa Big Brother Suomi ja Grillit huurussa -televisiosarjoja ohjannut Sainio julkaisi vammoistaan hurjia kuvia ollessaan Malmin sairaalassa.
Alla kuva Sainion eilen hankkimasta vespasta, joka meni heti samana päivänä lunastukseen. Mies oli pitänyt taukoa moottoripyöräilystä myytyään vuosi sitten Harley Davidsoninsa. Sainion ilkikuriset seuraajat kuittailivat tapahtunutta mustalla huumorilla:
– Tämä on siis ”ennen” kuva. Odotamme ”jälkeen nättien kaartojen” kuvaa. Anteeksi pieni ilkeily 🤣
– Karma kosti. Harley pois, ja tämmönen tilalle, niin heti sairaalaan.
Lähde: Radio Rock
Kuvat: Instagram / Kim Sainio
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”