Sauna Open Air vuonna 2009
Mötley Crüe Sauna Open Airissa vuonna 2009

Viime vuonna välivuotta viettänyt raskaan rockin festivaali Sauna Open Air järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä (8.-9.6.) tapahtumana Ratinan stadionilla ja sen ympäristössä. Lavalla nähdään metalli-ikonien lisäksi kiinnostusta ja kuhinaa synnyttäneitä tuoreempia nimiä. Pääsisäänkäynti alueelle tapahtuu Laukontorin sillan kautta ja pääportilta voi ostaa vielä lipun, mikäli se on jäänyt ennakosta hankkimatta.
Uuden tapahtumapaikan lisäksi myös sisältö on saanut uusia mausteita, kun sen maksuttomat Alkulöylyt heitetään jo perjantaina 7.6. Ratinan stadionin Ylälauteella. Raskaan rockin rakastajien kokoontumisajossa luvassa on musiikkia Kotipelto duolta, joka esiintyy Ylälauteen Poppamies-lavalla. Samalla stagella nähdään myöhemmin myös Thee Dizzy Daisies -burleskiryhmä. Rock-tietämystään voi testata Rock Science -tietovisailussa, jossa palkintona on mm. lippuja Sauna Open Airiin. Alueella on anniskeluoikeudet, joten tapahtuma on sallittu vain täysi-ikäisille (K-18). Nälän yllättäessä apu on lähellä, sillä Poppamies Food Village tarjoaa laadukasta festivaaliruokaa moneen makuun. Menua voi tarkastella jo etukäteen.
Sauna Open Airin kahdelle lavalle nousevat lauantain ja sunnuntain aikana mm. Children of Bodom, Nightwish, Stratovarius, Opeth (SE), Volbeat (DE), Hardcore Superstar (SE) ja tuore tamperelainen tulokas Egokills. Meet&Greetissä bändit jakavat nimmareita. Tarkista aikataulu.

Sunnuntain päätteeksi juhlat jatkuvat Pakkahuoneella, Saunan päätösklubilla, jossa esiintyy huimassa nosteessa oleva kalifornialainen rock-soul-yhtye Rival Sons. Liput maksavat toimituskuluineen alkaen 32 euroa. Lippuja on myynnissä Alkulöylyissä ja Sauna Open Airin omassa fanituotemyyntipisteessä festivaalialueella.
Ohjelma:
La 8.6.: Stratovarius, Nightwish, Opeth (SE), Children of Bodom, Bloodred Hourglass, Finntroll, Lost Society, Egokills
Su 9.6.: Volbeat (DK), Hardcore Superstar (SE), Sabaton (SE), Hatebreed (US), Crashdïet (SE), Stam1na, Omnium Gatherum, Ghost Voyage
Liput:
2 pvän Festivaalilippu ennakosta toimituskuluineen alk. 102,50e, portilta 110 euroa
Päivälippu la 8.6. ennakosta toimituskuluineen alk. 55,50e, portilta 60 euroa
Päivälippu su 9.6. ennakosta toimituskuluineen alk. 55,50e, portilta 60 euroa
Ennakkolipunmyynti:
Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi
www.sauna-open-air.fi