Kuva: Instagram - juanitapupu
Seiska: Kuolemansairas Janita Lukkarinen avautuu traagisesta menetyksestään – ”Synnytin lapseni kuolleena”
Syöpäsairas tosi-tv-tähti Janita Lukkarinen kertoo tänään ilmestyneelle Seiska-lehdelle kokeneensa traagisen menetyksen yhdeksän vuotta sitten. Hän olisi äiti, jos ei olisi kokenut keskenmenoa.
– Synnytin tyttäreni, kun olin 18-vuotias. Hän syntyi kuolleena viikolla 16+5, Janita kertoo lehdelle.
Muistolehtoon haudattu lapsi sai nimekseen Janelle Julia Isadora. Sairaus on saanut Janitan miettimään kokemaansa menetystä. Hän toteaakin lehdelle, että nyt joku on odottamassa häntä taivaassa.
– Lapseni on vastassa, kun menen sinne.
Täti toimii omaishoitajana
Muun muassa Martina ja hengenpelastajat -sarjasta tuttu Janita on taistellut vuosia imusolmukesyöpää vastaan. Lääkärit sanovat viime kesänä, että mitään ei ole enää tehtävissä, koska kasvaimet ovat levinneet keuhkoihin. — Lääkäri sanoi, että minut lääkitään viimeisinä hetkinäni niin hyvin, että menen koomaan enkä tunne ollenkaan kipua. Janitalle ennustettiin vuodenvaihteessa vain muutamia viikkoja elinaikaa, ja on ihme, että hän on vielä elossa. Viime keväänä Janita pääsi heikentyneestä voinnista huolimatta Terhokodin saattohoidosta kotihoitoon, mutta joutui kovien kipujen takia sairaalaan viime kesänä. — Lääkäri käy päivittäin ottamassa verikokeita ja tarkkailemassa vointiani. Toivon, ettei minun tarvitse palata enää hoitokotiin kuolemaan, vaan saisin nukkua pois omassa sängyssäni. Se on toiveeni. Tuoreen Seiskan mukaan hän on taas kotihoidossa, ja hänen omaishoitajanaan toimii Mervi-täti.Lue myös: Janita Lukkarinen vastaa Frederikin rajuihin syytöksiin: ”Olet täysin samaa kastia kuin nettikiusaajani” Martina Aitolehti muistelee podcastissa traagisesti kuollutta siskoaan: ”Kympin tytöstä huumemaailman uhriksi”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot