Seiska: Saattohoitoon joutunut Janita Lukkarinen – ”Toivon, että olisi vielä kolme viikkoa elinaikaa”

Muun muasta Big Brotherista tuttu Janita Lukkarinen, 26, kuljetettiin heti vuodenvaihteen jälkeen ambulanssilla saattohoitoon Helsingin Terhokotiin.

Lääkärit ovat määränneet parantumatonta ja pitkälle edennyttä imusolmukesyöpää sairastavalle Janitalle elvytyskiellon. Hän tietää, ettei aikaa ole enää paljon jäljellä, mutta hän haluaisi vielä toteuttaa yhden toiveen.

– Toivon, että minulla olisi vielä kolme viikkoa elinaikaa, että ehdin toteuttaa viimeisen toiveeni. Haluan laulaa videolle kappaleita, joiden toivon lohduttavan läheisiäni sitten, kun olen poissa, Janita kertoi Seiskalle Terhokodissa.

Janita haluaisi vielä laulaa ainakin äidilleen, isälleen ja sisaruksilleen kymmeniä lauluja, kuten Lauri Tähkän ”Mä en pelkää”, Kaija Koon ”Minun tuulessani soi”, PMMP:n ”Pikkuveli” ja Tommi Läntisen ”Via Dolorosa”.

Janita on jo pitkään huolehtinut äitinsä jaksamisesta.

– Olen järjestänyt äidilleni sellaisia ihmisiä ympärille, jotka auttavat häntä ja joilta hän voi kysyä neuvoa. Nyt mä saan mennä! Janita sanoi Seiskalle.

Lähde: Seiska

Kuva: Instagram / juanitapupu


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.