
Sonja Kailassaari sekoili pahemman kerran TTK-lähetyksessä – tubettaja Mmiisakselta tunnustus: ”Olen myös kokenut black outin”
Juontaja Sonja Kailassaari herätti kuluneena sunnuntaina (23.10.) Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yleisössä hämmennyksen ja hilpeyden sekaisia tunteita. Kailassaari sekoili askeleissaan kesken hänen ja tanssinopettaja Matti Puron kisaesityksen.
Kailassaaren mokailu nousi laajaan keskusteluun suomalaisten keskuudessa. Vaikutti nimittäin siltä, että Kailassaari unohti hetkellisesti täysin mitä oli tekemässä.
Nyt Kailassaari kommentoi tapausta omalla Instagram-tilillään. Kailassaari on lisännyt Instagramiin kaksi kuvaa sunnuntai-illalta, joissa on keskenään hyvin erilaiset tunnelmat.
– Nämä kaksi kuvaa kuvastavat hyvin eilistä iltaa. Oli suunniteltua kompurointia ja oli ihan ehtaa kompurointia, Kailassaari kirjoittaa postauksensa kuvatekstissä.
– Ensimmäisen kuvan nosto ei ikinä toteutunut, mutta Tamminen Photography sai sen ikuistettua kenraaleista, hän lisää.
Näet kuvat alta tai täällä.
Kailassaari myöntää pelänneensä etukäteen sunnuntaina tapahtunutta tilannetta.
– Olen koko kauden aikana pelännyt blackoutia, eli jäätymistä suorassa lähetyksessä… no eilen se sitten toteutui, juontaja toteaa.
– Ei mennyt todellakaan nappiin, mutta se siitä.
Suuresta virheestä huolimatta Kailassaari ja Puro saivat jatkaa ohjelmassa.
– Iso iso kiitos teille äänestäneille! Teidän takia ollaan jatkossa. Olin aivan varma että matkamme päättyisi eilen, joten en voi kiittää tarpeeksi! Kailassaari iloitsee.
– Iso kiitos myös Matti Puro, että jaksoit vedon jälkeen nauraa kanssani. Se oli ehkä tärkeintä. Ja nyt ollaan yksi kokemus rikkaampia. Eiku etiäppäin, hän summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kailassaari on saanut päivityksensä alle valtavan määrän kannustavia kommentteja ystäviltään ja faneiltaan.
Yksi tsemppaajista on tubetähti Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila, joka tunnustaa kokeneensa jäätymisen vuoden 2020 TTK-kilpailussa. Mmiisas sijoittui tuolloin kilpailussa tanssinopettajansa Marko Keräsen kanssa toiseksi.
– Hienosti selvitty! Tiedän tunteen, koska oon myös kokenut blackoutin ttk:ssa ja se oli ihan kamala fiilis. Nyt sitä ei tarvi enää pelätä, kun se on koettu! Ootte upeita! Mmiisas muotoilee.
– Todella kauhee fiilis, Kailassaari vastaa sydämen ja nauruemojin kera.
– Hienot oli tanssit! Inhimillisyys kantaa pitkälle. Siinä sulaa tuomarit ja katsojat, lohduttaa julkkispappi Kari Kanala.
Lue myös:
Maaret Kallio loukkaantui pahasti suorassa lähetyksessä – avautuu voinnistaan: ”Hissutellen mennään”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki