Kiinan Wuhanin miljoonakaupungista viime marraskuussa alkunsa saanut uusi koronavirus COVID-19 levisi nopeasti epidemiaksi ja pandemiaksi.

Ympäri maailmaa maiden hallitukset ovat tehneet voimakkaita toimenpiteitä epidemian leviämisen hillitsemiseksi. Maanantaiaamuun mennessä koronavirus oli tappanut Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan jo 6 513 ihmistä, joista yli puolet on Kiinan ulkopuolella. Kiinassa kuolleita on 3 099 ja Italiassa 1 809.

Suomessa on edetty koronaviruksen suhteen verkkaisemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa ja Sanna Marinin (sd) johtaman hallituksen toimenpiteitä on arvosteltu liian hitaiksi.

Suomessa raportoitiin sunnuntaina olevan 241 koronavirustartuntaa, mutta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin alueella todettiin sunnuntaina 21 uutta koronavirustartuntaa, joten pelkästään Husin alueella on todettu nyt yhteensä 148 tartuntaa, joista yhden eläkeikäisen ilmoitettiin tänään olevan tehohoidossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta arvioi Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa, että koronatartuntojen todellinen lukumäärä voi olla 20-30 kertaa ilmoitettua suurempi, koska kaikkia epäiltyjä tartuntoja ei enää testata.

Hamstraus

Viime viikolla huippuunsa noussut ennennäkemätön hamstraaminen ja ruokakauppojen tyhjentäminen jatkui viikonloppuna. Ostajat tyhjensivät hyllyiltä mm. vessapaperit, käsidesit, saippuat, einekset, säilykkeet, tomaattimurskat, näkkileivät ja pastat.

Terveyspalvelujen sulkemisia

Koronavirus on johtanut Suomessa myös joidenkin terveyspalveluiden sulkemiseen. Vantaalla Martinlaakson terveysasema on suljettuna ainakin alkuviikon ajan, koska osa henkilökunnasta ja potilaista altistui koronavirukselle.

Espoossa laitettiin aikuisten sosiaalityöstä 20 työntekijää karanteeniin koronavirustartunnan takia. Espoon kaupunki ilmoitti maanantaiaamuna sulkevansa terveysasemat muilta kuin ajanvarauspotilailta ja rajaavansa sosiaalipalveluja vain välttämättömiin palveluihin. Työntekijät tapaavat asiakkaita kasvokkain vain välttämättömissä päivystyksellisissä asioissa. Kiireettömiä asioita siirretään tai niitä hoidetaan puhelimitse.

Koulujen sulkemisia ja etäopetukseen siirtymistä

Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori ilmoitti sunnuntaina, että Helsingin koulut ja päiväkodit pysyvät avoinna, mutta ”käsienpesua tehostetaan ja yhteistilaisuudet perutaan”. Koronavirustartunnan riskiryhmiin kuuluvien vammaisten ja vanhusten hoivakodeissa vierailua rajoitetaan. Kaupunki sulkee myös kaikki asukastalonsa ja varautuu kaikkien työntekijöidensä lomien siirtämiseen.

Helsingin lukioista ainakin Lauttasaaren yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu SYK ja Eiran aikuislukio ovat päättäneet siirtää muut kuin ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat abit etäopetukseen. Lauttasaaressa päätös koskee myös yläkoululaisia ja siellä kaikki lähiopetus on keskeytetty. SYK:ssa etäopetus koskee myös yläkoululaisia, mutta siirtyminen etäopetukseen on vapaaehtoista.

Espoossa, Tampereella ja Vantaalla lukioita on siirretty etäopetukseen. Samoin tehtiin mm. Vaasan yliopistossa, Tampereen sekä Raision Vaisaaren yläasteilla ja kaikissa ammattikorkeakouluissa. Myös yhteishakuun liittyviä pääsykokeita on peruttu ja abiturienttien kirjoitusten aikatauluihin on tehty muutoksia.

Nurmijärvi sulki maanantaiaamusta lähtien avoimen varhaiskasvatuksen. Avoimet päiväkodit Rajamäellä ja Klaukkalassa ja kerhot sekä Maaniitun leikkipuisto ovat kiinni.

Siikalatvan kunta sulkee peruskoulujen, lukion ja esikoulujen ovet maanantaista lähtien viikoksi.

Tapahtumien peruminen

Hallitus ilmoitti viime viikolla, että kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka. Tämän jälkeen Helsingissä ja muualla Suomessa suljettiin urheiluhalleja sekä peruttiin lukuisia viihdetapahtumia ja kaikki tori- sekä markkinatapahtumat. Myös useimmat urheiluliigat on keskeytetty koronaviruksen takia.

Veikkaus sulki pelipaikat

Peliyhtiö Veikkaus ilmoitti sulkevansa kaikki pelipaikkansa ja peliautomaattinsa koronavirusepidemian vuoksi.

Vankilat suljettiin

Koronaviruksen on epäilty päässeen ainakin Helsingin ja Vantaan vankiloihin. Kaikki Suomen suljetut vankilat ja avolaitokset ovat sulkeneet tai sulkemassa porttinsa vierailijoilta. Lisäksi vankien lomat peruutetaan.

Koronavirus vaikuttaa myös oikeudenkäynteihin, sillä Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus ilmoitti sunnuntaina lykkäävänsä juttuja ja peruuttavansa joitakin istuntoja viruksen takia.

Kauppias riensi apuun

Jyväskylässä K-kauppias Harri Minkkinen ilmoitti sunnuntaina avaavansa ruokakauppansa ovet riskiryhmiin kuuluville asiakkaille puoli tuntia ennen kaupan normaalia aukeamista.

Finnair peruuttaa lähes kaikki lentonsa

Ulkoministeriö suosittelee välttämään matkustamista ulkomaille toistaiseksi. Moni maa onkin sulkenut rajansa ja asettaa myös Suomesta tulevat matkustajat 14 päivän karanteeniin.

Finnair ilmoitti peruuttavansa 90 % lennoistaan. Mukana ovat maanantaista alkaen mm. Vilna, Hong Kong ja Madrid. Lennot Viroon ja Riikaan peruutetaan keskiviikosta lähtien, jolloin on myös Finnairin viimeinen lento Barcelonasta. Finnair on jo aiemmin käynnistänyt koko henkilökuntaa koskevat yt-neuvottelut.

Myös lentoyhtiö SAS keskeyttää maanantaista lähtien valtaosan lennoistaan ja on aloittanut.

Hallitus kokoontui

Hallituksen naisviisikko, eli pääministeri Sanna Marin (sd), valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr), opetusministeri Li Andersson (vas) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) kokoontuivat sunnuntaina päättämään koronaviruksen vaatimista lisätoimenpiteistä, joista tiedotetaan maanantaina klo 16.00.

Lähteet: Yle, Iltalehti, HS

Kuva: Pixabay