Temptation Island Suomi -ohjelmasta tunnettu Jonna Paakkisen synttäriviikonloppu päättyi kuperkeikkaan.

Jonna oli juhlimassa 24-vuotisviikonloppuaan ystäviensä kanssa vuokramökillä, kun hän teki kuperkeikan sohvalta lattialle ja tippui suoraan olkapäälleen.

Tilanteesta huomaa saman tien, että kaikki ei ollut hyvin. Jonna lähti heti päivystykseen, mutta jonojen takia palasi takaisin mökille. Hän nukkui kipujen läpi urheasti sunnuntaihin, jolloin hän palasi lääkärin vastaanotolle.

Metropoli otti yhteyttä Jonnaan ja kyseli hänen vointiaan ja fiiliksiään tiistaina 19. toukokuuta.

— Mä en tajua miksi ne ei leikkaa tätä olkapäätä, vaan sanoo että odotetaan niiden luutumista, kun ei ne luut edes koske toisiaan, Jonna kertoi.

Kuvassa näkyykin, että solisluu on napsahtanut keskeltä kahtia, eikä luut koske toisiaan, joten auttamattakin mietityttää, miten tuosta voisi solisluu luutua takaisin yhteen.

— Toi julkinen puoli on ihan paska suomeksi sanottuna, heitti Jonna.

Jonna sai selville, että hänellä on tapaturmavakuutus, jonka avulla voisi saada hoitoa ilman jonotuksia ja odottelua.

— Ajattelin tänään soittaa sinne Pohjolaan ja katsoa jos vaikka pääsisin siihen leikkaukseen, tuumaili hän Metropolille.

Jonnan korona-arki oli lähestymässä juuri loppuaan, kun koulut alkoivat tänään, mutta kuperkeikan tiimoilta neljän seinän sisällä olo jatkuu vielä kuusi viikkoa. Onneksi äiti auttaa ja Jonna aikookin sairasloman viettää äitinsä luona.

— En mä muuta, kun sarjoja kattelen ja olen koiran kanssa, Jonna sanoo vähän tilanteeseen turhautuneen oloisena.

Katso kivulias video tapahtuneesta alta.

Jonna esitteli hienoa potilas-lookkiaan myös Instagramissa. Äiti oli auttanut pukemisessa ja hiusten harjauskin oli opeteltu oikealla kädellä.

Tsemppiä Jonnalle paranemiseen!

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täällä.