Julma pila tuomittiin sosiaalisessa mediassa, kun tapahtuneesta julkaistiin video. Sittemmin video on poistettu.

Espanjassa sijaitsevassa Madridin kaupungissa nähtiin episodi, jossa paikallinen YouTube-julkkis päätti pilailla kodittoman miehen kustannuksella. Hän poisti Oreo-kekseistä täytteet ja korvasi ne hammastahnalla. Epäilysten välttämiseksi hän antoi keksien kanssa myös 20 euron setelin.

Keksin syömisen seurauksena koditon romanialaismies oksensi kadulle. Mauttoman jekun takana ollut Kanghua Ren -niminen mies palasi kerjäläismiehen luokse ja antoi tälle toisen 20 euron setelin. Myöhemmin Ren tuli paikalle vielä uudestaan ja yritti lahjoa miehen 300 euron summalla välttyäkseen seuraamuksilta.

Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja Ren määrättiin oikeudessa maksamaan 20 000 euron korvaukset kerjäläismiehelle. Lisäksi Renille annettiin 15 kuukauden vankeustuomio ja kaikki hänen sometilinsä jäädytettiin viiden vuoden ajaksi.

Todennäköisesti Ren selviää ehdollisella tuomiolla, sillä Espanjan lakien mukaan alle kahden vuoden tuomio voidaan suorittaa ehdollisena, mikäli kyseessä ei ole väkivaltarikos.

Lähde: NY Times

Kuva: Wikimedia Commons