Kansalaisaloitteet ovat hyvä keino viedä kansalaisten tärkeiksi kokemia asioita eteenpäin, mutta toisenlaisiakin aloitteita on, kuten tämä Vaasan kaupungin erikoinen markkinatempaus.

Vaasan kaupunki on lähettänyt virallisen tiedotteen, jossa ilmoitetaan, että Vaasassa on laitettu huolestuneina merkille, että eri puolilla Suomea – ja jopa maailmaa – sijaitsevat Vaasankadut eivät juurikaan muistuta aitoa Vaasaa.

Katunäkymä Vaasassa.

Jo yli tuhat vaasalaista on allekirjoittanut aloitteen, jossa vaaditaan Vaasankatujen vaasalaistamista.

Suomessa on viisi Vaasankatua, ja Ruotsista Vasagatan-nimisiä katuja löytyy peräti yhdeksän. Toisin kuin Vaasasta, näiltä kaduilta puuttuvat niin merinäköala, Strömsö kuin maailmanperintökohdekin. Edes aurinkoisten päivien määrä ei vastaa Vaasan tasoa.

– Tästä havainnosta lähti ajatus siitä, että meidän vaasalaisten on tehtävä asialle jotain. Esimerkiksi Helsingin Vaasankadun vuokrat ovat karanneet jo kauas hyvästä vaasalaisesta perustasosta, Vaasanseudun Kehitys Oy VASEKin markkinointipäällikkö Mari Kattelus sanoo.

Vaasan aloitteessa vaaditaan, että Vaasankatujen olosuhteita kehitetään vastaamaan vaasalaisuuden kriteeristöä tai vaihtoehtoisesti kadun nimi muutetaan. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kaupunginjohtaja Tomas Häyry. Nimilistalta löytyvät myös muun muassa Huuhkajien kapteeni Tim Sparv, Pohjanmaan kauppakamarin johtaja Juha Häkkinen, Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto sekä muusikot Kuningas Pähkinä ja Setä Tamu.

– Nyt on aika toimia, sillä vaakalaudalla on koko Vaasan seudun maine helpon elämän tyyssijana. Kaikki vaasalaiset ja vaasanmieliset, allekirjoittakaa tämä aloite, jonka avulla vaadimme kaupunkeja vaasalaistamaan omat Vaasankatunsa päästä päähän! Häyry vaatii aloitteessa.

Vaasan vaatimukset Vaasankatujen muuttamiseksi eivät takuulla toteudu missään muualla kuin Vaasassa, kuten alla olevasta vaatimuslistasta näkyy, mutta hauskoja ne ainakin ovat.

Vaatimuslista Vaasankaduille
  1. Merinäköala
  2. Ylihyvät työpaikat
  3. Energiaklusteri
  4. Unescon maailmanperintökohde
  5. Strömsö
  6. 20 kulttuurikohdetta kilometrin säteellä
  7. Edulliset ja tasokkaat asunnot
  8. 97 kieltä ja 120 kansallisuutta
  9. Aurinkopäivien määrä Vaasan tasolle
  10. Joka 4. vastaantulija on opiskelija
  11. Helppo elämä

Aloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa www.vaasalaisaloite.fi.

Adressista vetovoimakampanja

Vaasalaisaloite on osa Vaasan seudun vetovoimakampanjaa, jonka tavoitteena on lisätä Vaasan houkuttelevuutta ja tunnettuutta muualla Suomessa. Vastikään julkaistun imagotutkimuksen mukaan vain joka kymmenes suomalainen kokee tuntevansa Vaasan hyvin.

– Vaasassa on moni asia todella hyvin. Uskomme, että esimerkiksi kiinnostavat työpaikat ja asuntojen saatavuus, lyhyet etäisyydet, sekä ainutlaatuinen luonto ja meren läheisyys tekevät elämästä vähän helpompaa kuin suurissa kasvukeskuksissa. Olemme myös aidosti ylpeitä Vaasasta ja vaasalaisesta elämäntyylistä – täällä kaikki menee kuin kaupungissa sijaitsevassa Strömsössä. Siksi kampanjan sloganiksi valikoitui “Koska elämän kuuluukin olla helppoa”, Vaasan kaupungin viestintäpäällikkö Leena Forsén kertoo.

– Kampanja on meidän kaikkien yhteinen, joten toivoimme, että kaikki vaasalaiset ja vaasamieliset lähtevät mukaan tekemään Vaasaa tunnetuksi. Aloitteen avulla saamme nostettua Vaasan ja seudun positiivisia puolia esiin, ja tähän tarvitaan kaikkien panosta, Forsén vetoaa.

– Mikäli saamme adressiin 2000 allekirjoitusta, järjestämme Vaasan torilla tillimakaronijuhlat kaikille vaasalaisille, Kattelus lupaa.

Kampanja jatkuu maksetun mainonnan keinoin lokakuun lopulta marraskuun loppuun muun muassa valtakunnallisessa radiossa sekä Vaasan seudun ulkopuolisissa kaupungeissa asuville nuorille aikuisille kohdennetussa digimainonnassa.

– Ensi vuonna jatkamme kampanjaa vahvalla rekrytointikärjellä yhdessä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa, ja se toivottavasti näkyy avointen työpaikkojen hakijamäärien kasvuna ja parantaa työvoiman saantia seudulla, Kattelus kertoo tulevasta.

Lähde ja kuvat: Vaasan kaupunki