Isänpäivä halutaan vaihtaa 'erityisen henkilön päiväksi'
Tohtori Red Ruby Scarlett on käynnistänyt kampanjan, jossa vaaditaan isänpäivälle nimenmuutosta.
Varhaislapsuuden kehitykseen erikoistunut aktivisti ja akateemikko tohtori Red Ruby Scarlett haluaa vaihtaa isänpäivän nimen ”erityisen henkilön päiväksi”, jotta sellaiset lapset, joilla ei ole isää eivät tunne olevansa poissuljettuja kyseisestä juhlapäivästä.
Scarlettin mukaan lapset haluavat tuntea kuuluvansa yhteisöön ja hänen mielestään perinteinen isänpäivä ei enää riitä kaikille perheille. Scarlett sanoo, että hänen esityksensä on saanut paljon kannatusta isättömiltä perheiltä ja kouluilta.
– On olemassa laaja skaala erilaisia perherakenteita. On laajennettuja perheitä sekä yksinhuoltaja-, etä-, uusio-, lesbo- ja homoperheitä, Scarlett luettelee Today Tonight Adelaide -ohjelman haastattelussa.
Scarlettin vaatimus on saanut omat kannattajansa, mutta idea herättää myös ankaraa vastustusta. Varsinkin uskontokuntien edustajat kokevat isänpäivän tärkeäksi, koska silloin voidaan juhlia elossa olevia sekä muistaa ikuisuuteen siirtyneitä isiä ja isoisiä.
Scarlettin ja hänen kannattajiensa vaatimuksesta on syntynyt kiivaita keskusteluja, joissa ei kuitenkaan ole selvinnyt, miksi äitienpäivän ja isänpäivän nimistä halutaan muuttaa vain jäkimmäistä.
https://www.facebook.com/ttadelaide/videos/1556324637722480/
Lähde ja kuva: Today Tonight
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan