TÄNÄÄN ON TILIPÄIVÄ

Kun avaat pelitilin tänään, saat seuraavat edut:

  • 600€ edestä bonuksia
  • 250 ilmaiskierrosta

Lunasta tarjous näin:

1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
2.
 Tee talletus ja lunasta ensimmäinen bonus
3. Voita ja nauti!

Miehet eivät ajattele seksiä 24/7, vain suurimman osan aikaa

Kenellekään tuskin tulee täysin yllätyksenä, että miehet ajattelevat päivittäin seksiä. Vanha legenda, että miehet ajattelisivat seksiä kerran seitsemässä sekunnissa, eli 16 tunnin hereilläolon aikana yhteensä 8 000 kertaa, ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sanoo Ohiossa teetetty tutkimus.

Tutkimus, johon osallistui suurimmaksi osaksi valkoihoisia heteromiehiä ja -naisia ikäväliltä 18-25 vuotta paljastaa, että miehet ajattelevat muitakin biologisia tarpeitaan, kuten nukkumista ja syömistä, useammin kuin naiset. Keskiarvoksi saatiin seksin suhteen 8 000 kerran sijaan 19 kertaa päivässä, kun taas naisilla luku on puolet pienempi. Ruokaa miehet ajattelivat 18 kertaa, ja unta 11 kertaa päivässä. Naisilla vastaavat luvut olivat ruoan suhteen 15 kertaa ja unen suhteen  8 ½ kertaa vuorokaudessa.

Tutkijat sanovat, että väite hypermaanisen-seksikeskeisestä miehestä on tuulesta temmattu, ja tällaisten väitösten tekeminen on haitallista sekä nuorille miehille että naisille. Esimerkiksi normaali mies saattaa ihmetellä, että mikä hänessä on vikana, kun hän ei ajattelekaan seksiä yhtä usein kun muut väittävät normaaliksi. Naiset taas saattavat ihmetellä, että mikä on vikana jos he ajattelevat seksiä paljon useammin kuin muut väittävät. Tutkijoiden mukaan syy miksi esimerkiksi naiset usein sanovat ajattelevansa seksiä harvemmin kuin oikeasti, liittyy sosiaalisen hyväksynnän tavoittelemiseen.

Seksin ajattelu on siis tutkimuksen perusteella paljon vaikeaselitteisempää, eikä lukuja voida esittää pelkällä sukupuolijaottelulla. Eri vaihtujat, esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen ja emotionaaliset tavoitteet määrittelevät ihmisen seksin ajattelun määrän, ei sukupuoli. Ja miehet – he eivät ajattele seksiä jatkuvasti. Vain suurimman osan aikaa.

OTA TÄSTÄ 600€ edestä bonuksia
Ota tästä 600€ edestä bonuksia