Monet pelivalmistajat tekevät muinaisista kulttuureista ammentavia eeppisiä slotteja kiinnittämättä huomiota historiallisiin faktoihin. Tätä näkee etenkin Book-peleissä, jotka nyt ovat muutenkin aivan liian usein vasurilla hutaistuja. ELK Studios on tehnyt aina astetta tarkempaa työtä omien seikkailupeliensä kohdalla. Tästä hyvänä osoituksena ovat todella makeat Gold-sarjan pelit, kuten Zulu Gold.

Audiovisuaalinen kokemus niveltyy samettisesti mesoamerikkalaisen Maya-kulttuurin kanssa sellaisessa heinäkuun uutuuspelissä kuin Coba. Ytimekkään nimen taustalla on Jukatanin niemimaalta löytyvä muinainen kaupunki, jonka raunioiden äärellä voi vielä nykyäänkin aistia vanhan korkeakulttuurin taikaa.

Coba-slotissa tietenkin pyritään tekemään samaa, mitä espanjalaiset valloittajat aikoinaan. Kulta se kiiluu nimittäin silmissä ja jahdissa apuna on jumalista elastisin. Quetzalcoatl on käärme, jonka taikavoimien avulla Coban legendaarinen temppelikaupunki on herännyt syvästä unestaan hereille. Kesän kovimpia pelejä heittämällä!

Coba – Cluster Pays -pelien multihuipennus

Coba on 7×7 kokoluokan ruudukkoslotti, jossa peliautomaatin voitot toimivat Cluster Pays -mekaniikalla painovoimaa imitoiden. Alun perin ELK Studiosin Cygnus-pelissä esittelemä pelimekaniikka on nyt jalostettu huippuunsa ja samaa voi todella sanoa uhkaavasta tunnelmasta.

Voittoon vaaditaan vähintään viisi identtistä symbolia, jotka ovat rahakkeita, jalokiviä ja pääkalloja. Potin tuoneet palaset pamahtavat pois ja uusia vyöryy tilalle kuin kivikasassa konsanaan. Peräkanaa tulleiden pottien paukahtelua seuraa kuin kyy varpusta. Satunnaisuus on vedetty ihan uudelle tasolle ja teemaan sopiva saundimaailma riuhtaisee mukaansa ensimmäisestä pyöräytyksestä lähtien.

Jokainen potti kasvattaa käärmemittaria, joka pönöttää peliautomaatin oikealla puolella. Käärmemittarissa on neljä eri tasoa ja jokainen tason täyttyminen tuo kultaisia luikertelijoita ruudukkoon. Tämä tapahtuma muistuttaa erittäin paljon vanhoja Snake-mobiilipelejä. Käärmeet muodostavat uusia voittoklustereita, kasvattavat kokoaan ja sitä mukaa myös mittari täyttyy aina uudelleen.

Toistensa lomitse vyöryvät käärmeet tuovat potteihin mukaan voittokertoimella hölvättyjä wildeja, joiden arvot vielä kerrotaan erikseen keskenään. Huipennuksena voi saavuttaa neljännen tason, jolloin kuusi käärmettä pyörii Coban temppelin uumenissa. Tällöin on hyvässä lykyssä todella lähellä maksimipotentiaalia.

Ilmaiskierroksia ei ole, eikä niitä tarvita. Coba on maagisesti rullaava slotti, jossa rykelmät sen kuin kolisevat ja voittoputket voivat venyä, kuten käärmeetkin, ihan tajuttoman mittaisiksi. Erittäin koukuttava kolikkopeli ja tällaiselle historian, luonnon ja salaperäisten seikkailujen ystävälle timanttinen vaihtoehto.

25 000-kertainen maksimivoitto ja keskitason volatiliteetti!

Kasinorakastaja ei saa tarpeekseen Cobasta. Peliin on liki mahdoton kyllästyä, jos on joskus koukuttanut itsensä minkä tahansa Nokian klassikkomallin Snake-peliin. Vaikka näiden mobiilipelien pelaamisesta on noin tuhat vuotta aikaa, Coba vie takaisin näihin pelisessioihin. Sillä erotuksella, että peukaloista ei lähde paloja irti, ja tietysti slotti tarjoaa myös oikean rahan voittomahdollisuuksia.

Tässä muuten piilee yksi Coban monista vetovoimatekijöistä. ELK Studiosin oman ilmoituksen mukaan Coban volatiliteetti on 6/10. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että varianssi on kevyttä kamaa pelivalmistajan lukuisiin muihin peleihin verrattuna. Voittopotentiaalia ei kuitenkaan ole ruuvattu pieneksi. Kun miettii, että panostusvaihtoehtoja on pikkuhiluista sataseen, 25 000-kertainen maksimivoitto puhuttelee pelaajia varmasti laidasta laitaan.

Jos viidakon tunnelma ja käärmeet puistattavat, Coba ei silloin ole optimaalinen valinta. Simppelien hedelmäpelien ystävien on kuitenkin hyvä tietää, että tässä pelissä pääsee kyllä nopeasti kärryille. Rykelmävoittojen Cluster Pays -mekaniikka rämisee sopivalla tempolla ja automaatin vasemmalla puolella on taulukko, josta näkee kaikki saadut voitot. Pieniä napsuja tulee kiitettävään tahtiin, mutta yli kolmen käärmejumalan pamahtaminen automaattiin on harvinaista herkkua.

Erikoisominaisuuksien paletti on myös sen verran kuorittu, että tunnelmasta on yksinkertaisesti naurettavan helppo nauttia. Coballa on kirjaimellisesti jumalaisia voimia ja ihan hetkeen en ole mitään yhtä upottavaa kolikkopeliä pyöritellyt.

Coba on monipuolinen ostobonuspeli

Isot voitot odottavat vielä tippumistaan ja olen jo tässä vaiheessa toki testannut, miten Coba toimii ostobonuspelinä. ELK Studios lanseerasi niin sanotun X-iterin Bompers-slotissa puolisentoista vuotta sitten. X-iter on se sininen boksi rahapeliautomaatin vasemmalla puolella, mitä napsauttamalla saa erilaisia mahdollisuuksia maksaa ekstramaksulla tietyistä peliominaisuuksista.

Cobassa 500-kertainen panosmaksu tuo kuusi käärmettä peliautomaattiin yhdellä napin painalluksella. Muut ostobonusvaihtoehdot ovat huomattavasti huokeampaa sorttia. X-iter on siis tae monipuolisesta ostobonuspelistä ja tähän mennessä olen testannut sen halvimpia optioita Coban kohdalla. Erikoisominaisuuksista maksaminen ei takaa mitään, mutta omilleni olen pariin otteeseen sentään päässyt.

Ostobonuspelien suosion ymmärtää kyllä, sillä aina välillä sitä haluaa itsekin välittömästi parhaat peliominaisuudet käyttöönsä vitkuttelematta. Oma teoriani on, että pitkässä juoksussa pelkkiä bonareita ostamalla pelikassa tuhoutuu joka kuukausi. Rahapelaamiseen keskittynyt kirjanpidon muistioni viittaa vahvasti siihen, ettei mutuilu ole kovin kaukana totuudesta.

Tropiikin helteessä ja käärmeen hirmuisessa puristuksessa hikitippa jos toinenkin saattaa tosiaan valua nenänpäätä pitkin. Nestetasapainosta on hyvä pitää huolta näin kesäaikaan osuvasti vaikkapa Big Drop Brewing Co:n alkoholittomalla Coba Maya Cervezalla. En tosin tiedä mistä sitä saa, mutta se löytyi hakutuloksista, kun etsin ELK Studiosin tuoreinta huippuslottia.

Coba löytyy useilta kymmeniltä verovapailta MGA-kasinoilta, joten poikkeuksellisen meksikolaisen ekspedition kokeminen ei ole hirveän hankalasti toteutettavissa. Tajuttoman tyylikkään temppelin tiivistunnelmainen toiminta kutsuu allekirjoittanutta nyt, sillä työviikko on näiden lauseiden jälkeen taputeltu. Mayamaista viikonloppua ja menestystä peleihin!

Joel K.

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.